Ensin saimme työ- ja elinkeinoministeriön, nyt on esitetty uutta liikenne- ja ympäristöministeriötä.
Uusi superministeriö saa varovaista kannatusta myös poliitikoilta.
”Se on mielenkiintoinen ehdotus. Meillähän on hallitusohjelmassa sovittu, että keskushallinnon uudistustarpeet selvitetään”, kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) kommentoi hanketta Verkkouutisissa.
Virkkusen mukaan hallituksen on tarkoitus tehdä jatkolinjauksia siitä, miten superministeriöhankkeissa edetään.
Mutta mistä tämä into superministeriöihin? Virkkusen mukaan hallituksessa on tunnistettu keskushallinnon rakenteen olevan liian siilomainen ja siten ministeriöt toimivat liian sektorikohtaisesti.
Voi olla, mutta ministeriöt toimivat (ainakin teoriassa) niin kuin ministerit ja hallitus määräävät. Olisiko lopulta niin, että superministeriöillä pyritään ratkaisemaan pohjimmiltaan poliittista ongelmaa?
Veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen päivitteli jo edellisen hallituksen aikana sitä, että meno politiikassa on muuttunut. Siinä missä 1980-luvulla hallituksessa ministerit vielä kokoontuivat yhteen keskustelemaan asioista ja tekemään yhteisiä päätöksiä, Vanhasen toisessa hallituksessa ei kollektiivisuutta juuri nähty. Kukin ministeri korkeintaan esitteli kollegoilleen jo päättämiään asioita. Tosin Väyrynen itsekään ei ole tunnettu tiimityöstään.
Kaikesta huolimatta sama meno on jatkunut, tai oikeammin korostunut Jyrki Kataisen hallituksessa. Kun hallitus koostuu kuudesta eri puolueesta, ei sen liene helppoa, tai edes mahdollista pyrkiä kollektiivisuuteen. Niinpä kullekin ministerille on määrätty oma reviiri, johon muut eivät juurikaan puutu.
Tällä tarkalla työnjaolla (joka muuten ei ole ihan sitä moderneinta työnjohtoajattelua) on vältetty puolueiden ja ministereiden väliset kiistat, ainakin osittain. Työrauhan hintana on ollut se, että jokainen ministeri ja ministeriö toimii, kuten Virkkunen niitä kuvasi, siilona.
Kun hallituksen poliittinen kokoonpano ei suosi poikkihallinnollista ajattelua, sitä yritetään saada aikaan uusimalla ministeriöitä. Voi hyvinkin olla, että seuraavan hallituksen aikana Suomessa ei ole kuin runsas puoli tusinaa ministeriötä. Tästä ei kuitenkaan voi tehdä sitä johtopäätöstä, että ministereiden lukumäärä laskisi.
Demareiden vahva mies Eero Heinäluoma uhittelee uudessa kirjassa, että eduskunta voi vaihtaa hallitusta ilman vaalejakin. Juuri siksi hallituksessa pitää olla parikymmentä ministeriä. Kun hallitus on sekalaisten aatteiden sillisalaatti, sen toimia on vaikea perustella ideologisesti eduskuntaryhmille. Joka puolueella pitää olla tarpeeksi ministerivahtikoiria, jotta kansanedustajat eivät liikaa erkane hallituksen tahdosta.
Ja tietysti pitäähän puolueilla olla riittävästi johtopaikkoja, jotta eduskuntaryhmien jäsenten urakehitys on turvattu.
Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhteisiin ja vaikuttajaviestintään erikoistuneen konsulttitoimisto Fipra Finlandin osakas.