Lähi- ja perushoitajia on ennenkuulumaton määrä työttömänä, eläkkeelle jäävien tilalle ei palkata uusia työntekijöitä eikä määräaikaisia työsuhteita jatketa. Myös kielto palkata sijaisia on hyvin yleistä.
SuPerin puheenjohtaja on erittäin huolissaan hoitoalan lisääntyvästä työttömyydestä ja työssä olevien hoitajien ylikuormittumisesta.
– Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) kiittää blogissaan ”Kuntien talous on tervehtymässä” kuntasektoria siitä, että hallitus on saavuttanut kuntataloutta koskevat tavoitteensa, Silja Paavola toteaa.
Hän huomauttaa, että kotihoidossa, vanhusten palveluasumisessa, vanhainkodeissa ja varhaiskasvatuksessa on huutava pula työntekijöistä.
– Kotihoidossa asiakasmäärät ovat kasvaneet, mutta henkilöstöä ei ole lisätty. Varhaiskasvatuksessa on suurennettu ryhmäkokoja eli tarkoituksellisesti heikennetty hoidon ja kasvatuksen laatua. Tämä on myös lisännyt työttömyyttä. Työssä olevien työkuorma on kasvanut merkittävästi, Paavola sanoo.
Tilastokeskus julkisti arvionsa kuntatalouden tilinpäätöksistä vuodelta 2016. Niiden mukaan kuntatalous on vahvistunut 450 miljoonalla eurolla ja tulos kokonaisuutena on ylijäämäinen 840 miljoonaa euroa.
Paavola huomauttaa, että lähi- ja perushoitajien työttömyys on noussut noin seitsemän prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2016. Työttömyysaste on nyt 5,5 prosenttia. Hän on erittäin huolissaan tästä kehityksestä.
– Sote-uudistuksen myötä toimintaa saatetaan tehostaa entisestään, jolloin työttömyys vain jatkaa kasvuaan, Paavola arvioi.
Hänen mukaansa työssä olevien työkuorma on kasvanut kohtuuttomaksi.
– Helmikuussa julkistetun Kunta10-tutkimuksen mukaan puolella lähihoitajista/hoitajista työmäärä on lisääntynyt yli sietokyvyn. Vain luokanopettajilla luku oli hieman korkeampi. Kodinhoitajista ja lähihoitajista 60 prosenttia uskoi jatkavansa eläkeikään saakka. Vain palomiehillä ja keittiöapulaisilla luku oli pienempi. Yli kolme päivää kestäviä sairauslomia oli eniten lähihoitajilla ja kodinhoitajilla, Paavola kertoo.