Hoivan rahoittamista asuntovarallisuudella esitetään yhtenä vaihtoehtona Finanssialan Keskusliiton (FK) tilaamassa asiantuntijaraportissa.
Tilanteeseen on Paavolan mukaan jouduttu, kun ”julkisen sektorin rahoituspohjaa on heikennetty” ja taloudelliset resurssit ovat muutoinkin tiukassa. Ratkaisumalliksi on noussut yksityistäminen. Sen on nähty olevan ratkaisu hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseen.
– Yksityisen sektorin uskotaan tuottavan palvelut tehokkaammin ja yhteiskunnalle edullisemmin. Lisätään kuntien ostopalveluja, palveluseteleitä, palveluasumista ja palvelua tarvitsevien asiakkaiden omaa rahoitusta ja näin pelastetaan palvelut.
Jos yhteiskunta ei pysty turvaamaan tai halua turvata jatkossa vanhushuollon riittäviä palveluja, kehityssuunta on Paavolan mielestä kohti kaksitasoista palvelujärjestelmää.
– Toiseen pääsevät ne, joilla on omaa varallisuutta. Heille pystytään turvaamaan palvelut kohtuullisen hyvin siihen asti, kun asiakkaan oma varallisuus riittää. Varattomimmat joutuvat tyytymään niin sanottuihin säilytyspaikkoihin, Paavola arvelee.
Hänen mukaansa yhteiskunnan on turvattava kansalaisille hyvä vanhustenhoito.
– He, joilla on varallisuutta, voivat halutessaan ostaa lisäpalveluja. Eräs sivistysvaltion mittari on se, miten se kohtelee vanhuksiaan. Kaiken talousahdingon keskelläkin meillä on varaa hoitaa ikäihmisiämme. Kysymys on siitä, haluammeko sitä, Paavola linjaa.