Suomalaisten suosituimpia joululahjatuotteita ovat tänä vuonna teknologiatuotteet ja hulavanne, Tilastokeskus paljastaa tuoreessa joulu tilastojen valossa -koonnissaan.
Tilastojen perusteella edelleen suurin osa suomalaisista, 39 prosenttia, toivoo lahjaksi mieluiten rahaa. Yhteensä 30 prosenttia vastaajista kertoi kuitenkin vastaanottavansa mieluummin lahjoja kuin rahaa.
Teknologiatuotteista suosituimpia joulahjatuotteita ovat hintavertailupalvelu Hintaoppaan mukaan kuulokkeet, pelikonsolit ja matkapuhelimet.
S-ryhmän mukaan suosikkilahjojen kärkeen nousee sen sijaan hulavanne. Äly- ja urheilukellojen ennakoidaan olevan kysyttyjä tänäkin jouluna.
Kirjalahjojen kärjessä ovat Ilkka Remeksen Kremlin nyrkki, Tuomas Kyrön Eskorttia etsimässä ja Mielensäpahoittaja, Sofi Oksasen Koirapuisto ja Jari Tervon Loiri.
Myös yllätyslahjat ovat edelleen suosittuja: niitä toivoi 62 prosenttia vastaajista. Käytetyistä joululahjoista suomalaisille mieluisin olisi Tori.fi:n kyselyn mukaan Artekin jakkara, jota toivoi 27 prosenttia vastaajista.
Toiseksi suosituin käytetty joululahja on Kalevala-koru, kolmanneksi sijoittuu Arabian keräilyastia.
Suosituin päivä joululahjaostosten tekemiseen oli viime vuonna veronpalautuspäivä 11. joulukuuta.
Tämän vuoden osalta tietoa ei vielä ole, mutta Hintaoppaan kyselyyn vastanneista 34 prosenttia aikoi ostaa ainakin osan joululahjoista vasta joulun jälkeisistä alennusmyynneistä.





