Suoratoistoon tulossa jättimuutos: yli 200 miljoonan tilaajan palvelut yhdistyvät

Yhdistymisen tarkka ajankohta ei ole vielä tiedossa.
Kaksi suurta suoratoistopalvelua aiotaan yhdistää. PEXELS
Kaksi suurta suoratoistopalvelua aiotaan yhdistää. PEXELS
Kaksi suurta suoratoistopalvelua aiotaan yhdistää. PEXELS
Kaksi suurta suoratoistopalvelua aiotaan yhdistää. PEXELS

Suoratoistopalvelut HBO Max ja Paramount+ on tarkoitus yhdistää tulevaisuudessa yhdeksi suoratoistopalveluksi, kertoo The Hollywood Reporter.

Skydancen hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja David Ellison sanoi, että yhtiön pitkän aikavälin suunnitelmana on tuoda HBO Max ja Paramount+ yhteen.

Yhdistäminen ei kuitenkaan tapahdu heti. Ellisonin mukaan palvelujen teknisten järjestelmien yhdistäminen vie aikaa, minkä vuoksi HBO Max ja Paramount+ toimivat lähitulevaisuudessa erillisinä.

– Siihen menee jonkin aikaa. Välittömästi palvelut toimivat siis erillään, Ellison sanoi lehden mukaan.

Hänen mukaansa tekoälyn ja muun teknologian kehitys voi kuitenkin nopeuttaa yhdistämistä. Ennen varsinaista fuusiota palveluista on tarkoitus tarjota yhteisiä paketteja.

Ellison ei vielä kertonut tarkemmin, millaisia paketteja asiakkaille olisi tulossa.

Suunnitelma merkitsee muutosta verrattuna HBO:n johtajan Casey Bloysin viimeviikkoisiin kommentteihin. Bloys arvioi tuolloin, että HBO Max ja Paramount+ voisivat jatkaa erillisinä palveluina mutta olla saatavilla yhteisenä pakettina.

Ellison oli kuitenkin jo maaliskuussa kertonut sijoittajille tavoitteesta yhdistää palvelut. Hänen mukaansa niiden yhteenlaskettu tilaajamäärä on runsaat 200 miljoonaa, mikä vahvistaisi uuden kokonaisuuden asemaa kilpailussa Netflixin, Disneyn ja Amazonin kanssa.

Ellison on samalla vakuuttanut, että HBO:n brändin ja sen ohjelmistosta vastaavan organisaation on tarkoitus säilyttää itsenäisyytensä.

Mainos