Suomi valuu SDP:n mukaan kohti osattomuuden yhteiskuntaa

Sosialidemokraatit maalasivat eduskunnan budjettikeskustelussa maailmanlopun Suomea.

– Suomi eriarvoistuu. Sipilän hallituksen aikana tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet. Yhä useammat suomalaiset ovat tippuneet köyhyysrajalle tai sen alapuolelle. Hallituksella ei ole ohjelmaa köyhyyden ja eriarvoisuuden torjumiseksi. Tämän laman suurin kestävyysvaje ei ole taloudellinen, vaan sosiaalinen kestävyysvaje, mikä pahenee hallituksen toimin entisestään, maalasi kansanedustaja Krista Kiuru SDP:n ryhmäpuheessa ensi vuoden budjetin palautekeskustelussa eduskunnassa keskiviikkona.

Hänen mielestään Juha Sipilän (kesk.) hallituksen politiikka ei läpäisisi yhteiskunnan stressitestejä, jos niitä tehtäisiin muillekin kuin pankeille.

– OECD:n mukaan taloudellinen eriarvoisuus hidastaa talouskasvua. Sipilän hallitus kuitenkin uskoo amerikkalaiseen Trickle down -politiikkaan, jossa rikkaita rikastuttamalla hyvinvoinnin muruset tippuvat pienituloisille. Näin ei todellisuudessa tapahdu, Kiuru sanoi.

Hän muistutti, että tämän hallituksen suurin lupaus on lopettaa velkaantuminen.

– Leikkauksia perustellaan sillä, että velkaantuminen saadaan loppumaan. Sipilän hallitus ottaa enemmän velkaa kuin edellinen hallitus. Velkaantuminen lisääntyy ja hallitus käyttää rahat hyvätuloisten ja taustaryhmiensä veronkevennyksiin.

Kiurun mukaan SDP:n vaihtoehdossa otetaan 370 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin hallitus. Veronkevennykset kohdistetaan pieni- ja keskituloisiin palkansaajiin ja eläkeläisiin niin, että käteen jää enemmän rahaa. Näin 95 prosenttia suomalaisista hyötyisi.

– SDP:n vaihtoehdossa perutaan epäoikeudenmukaiset leikkaukset sekä käytetään veropohjan laajentamista, veronvälttelyn ja harmaan talouden kitkemistä tulojen lisäämiseen. Veroaste ei nouse, vakuutti Kiuru SDP:n esityksistä.

Hän totesi, että asiantuntijoiden mukaan hallituksen politiikalla alijäämä ei katoa vuonna 2021 ilman uusia toimia.

– Pelättävissä on, että hallitus leikkaa keväällä lisää. Valtiovarainministeri Orpo puhuu kahden miljardin euron lisäleikkauksista ja samaan aikaan pääministeri Sipilä sanoo, että lisäleikkauksia ei tule. Teidän puheenne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Toivottavasti tänään selviää, mikä on hallituksen kanta, Kiuru sanoi.

Poimintoja videosisällöistämme

Niin ikään hän sätti hallitusta siitä, että sen oman työllisyystavoite karkaa käsistä.

– Pitkäaikaistyöttömyydessä hallitus on tehnyt Suomen ennätyksen. Silti hallitus romuttaa nuorisotakuun ja heikentää oleellisesti aktiivisen työvoimapolitiikan välineitä, Kiuru valitti.

Tälle on hänen mukaansa inhimillisempi vaihtoehto eli SDP:n esittämät yli 40 konkreettista työllisyystoimenpidettä.

– Panostuksemme julkisiin investointeihin ja työllisyyteen toisivat ensi vuodelle 38 000 uutta työpaikkaa vaarantamatta julkisen sektorin pidemmän aikavälin rahoitusasemaa, Kiuru sanoi.

Koulutuslupauksensa hallitus on Kiurun mukaan pettänyt tänä vuonna jo kahdesti, keväällä kehysriihessä ja syksyllä budjettiriihessä.

– Hallitukselta puuttuu koulutuspoliittinen visio siitä, miten koulutustason lasku ja osattomuuden lisääntyminen pysäytetään, hän sanoi.

Kiurun mukaan huhtikuun kuntavaalit eivät tule päivääkään liian aikaisin.

– Sipilän hallituksen epäreilu leikkauspolitiikka ja suurituloisia suosivat arvovalinnat tuntuvat arjessa ja näkyvät jokaisessa kunnassa. Kunnilta viedään riittävä rahoitus ja jätetään soten kautta riesaksi kiinteistöt. Sotesta on tullut keskittämis- ja yksityistämishanke, jonka säästötavoite on yltiöpäinen, Kiuru maalasi.

Mainos