Suomen ulkopolitiikan ristiriidan häivyttämiseksi Viron avustamista kutsuttiin kulttuuriyhteistyöksi ja toiminta pyrittiin pitämään poissa julkisuudesta.
– Avun salaamisessa onnistuttiin liiankin hyvin, ja siksi suurelle yleisölle jäi kuva Suomen viileästä suhtautumisesta Viron itsenäistymispyrkimyksiin, sanoo aiheesta väitöskirjan tehnyt Heikki Rausmaa.
Rausmaan väitöskirja ”Kyllä kulttuuri nimissä voi harrastella aika paljon” – Suomen ja Viron poliittiset suhteet keväästä 1988 diplomaattisuhteiden solmimiseen elokuussa 1991 tarkastetaan Helsingin yliopistossa 9. marraskuuta.
”Kyllä kulttuuri nimissä voi harrastella aika paljon” on suora sitaatti presidentti Mauno Koivistolta. Tällaisen vastauksen kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurinen (sd.) sai vuoden 1989 alussa, kun hän kysyi Koiviston mielipidettä Viron avustamiseen opetusministeriön ja Tuglas-seuran kautta.
Suomen ulkopoliittinen johto oli tehnyt periaatepäätöksen suomalais-virolaisen yhteistyön tiivistämisestä jo marraskuussa 1988, heti Viron suvereenisuusjulistuksen jälkeen. Päätöksen syntyyn vaikuttivat Virosta keväästä 1988 alkaen tulleet yhteistyöpyynnöt sekä suomalaisten, niin rivikansalaisten kuin poliitikkojenkin, voimakkaat Viro-sympatiat.
Rausmaan mukaan sisällöllisesti yhteistyö tarkoitti Viron avustamista ja sen pyrkimysten tukemista.
– Suomen kansallisten etujen kuitenkin katsottiin vaativan Mihail Gorbatshovin uudistuspolitiikan tukemista sekä hyvien suhteiden ylläpitoa Moskovan kanssa. Neuvostoliiton sisäisiin asioihin puuttuminen olisi ollut ristiriidassa näiden kanssa. Muodollisesti ongelma ratkaistiin siten, että Gorbatshovin pyrkimyksiä tuettiin poliittisesti ja Viron pyrkimyksiä käytännön yhteistyöllä, Rausmaa toteaa.
Hänen mukaansa Suomen kaksitasoiseen ulkopolitiikkaan sisältyi kuitenkin selkeä ristiriita.
– Sen häivyttämiseksi Viron avustamista kutsuttiin kulttuuriyhteistyöksi ja toiminta pyrittiin pitämään poissa julkisuudesta. Valtio myös vältti suoraa osallistumista Viron avustamiseen. Kuvaava esimerkki oli Viron ulkoministeriön Helsingin tiedotustoimisto, jonka toiminnan Suomen valtio rahoitti. Toimiston virallinen nimi oli Viron kulttuuripiste ja sen toimintarahat kierrätettiin suomalaisen kansalaisjärjestön Tuglas-seuran kautta, Rausmaa kuvaa.
Hänen mukaansa useimpien suomalaisten eduskuntapuolueiden suhtautuminen Viron pyrkimyksiin oli samanlainen kuin valtionkin eli puolueet tekivät yhteistyötä virolaispuolueiden kanssa ja avustivat niitä, mutta toiminta pidettiin pääosin poissa julkisuudesta.