Verkkouutiset

Energialaitokset joutuvat usein hankkimaan päästöoikeuksia. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomi ansaitsi päästökaupalla melkein puoli miljardia euroa

Hiilidioksiditonnin hinta on melkein 20-kertaistunut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomelle on kertynyt vuoden 2021 aikana päästökauppatuloja 409 miljoonaa euroa, kertoo Energiavirasto. Tulot melkein kaksinkertaistuivat edellisestä vuodesta, jolloin päästökauppa tuotti Suomelle 221 miljoonaa euroa. Syynä tulojen kasvuun on päästöoikeuksien nopea hinnannousu.

Hinta nousi tasaisesti koko vuoden, toteaa Energiavirasto. Koko vuoden keskihinta oli 54 euroa hiilidioksiditonnilta. Korkeimmillaan hinta on ollut joulukuun puolivälissä, jolloin tonnin hiilidioksidia maksoi 85 euroa.

– Verrattuna kolmannen päästökauppakauden eli vuosien 2013–2020 hintojen keskiarvoihin, EU:n päästökauppajärjestelmän ohjausvaikutus on parantunut selkeästi, Energiavirasto toteaa.

Vuonna 2013 Suomen päästökauppatulot olivat 67 miljoonaa euroa.

Päästökaupan tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä. Päästökaupassa yhtiöt ostavat päästöoikeuksia, joita vastaan ne saavat luvan aiheuttaa päästöjä. Päästökauppa alkoi vuonna 2005, mutta pian sen jälkeen alkaneen finanssikriisin vuoksi päästöoikeuksien hinta pysyi pitkään matalalla, jopa alle viidessä eurossa.

Päästöoikeuksien kokonaismäärän määrittää EU-komissio, joka jakaa ne jäsenmaille. Jäsenmaat puolestaan myyvät päästöoikeuksia yrityksille, jotka voivat myös myydä oikeuksia eteenpäin toisille yrityksille.

Päästöoikeudet myydään etupäässä huutokaupoissa. Energiavirasto toimii Suomen huutokaupanpitäjänä eli se vastaa Suomen osuuden huutokauppaamisesta EU:n yhteisellä huutokauppapaikalla.

Virasto kertoo, että tänä vuonna päästöoikeuksia huutokaupattiin jäsenvaltioiden yhteisissä huutokaupoissa yhteensä 137 kertaa, joista viisi koski lentoliikenteen päästöoikeuksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)