Miksei erityisopettaja saa keskittyä oppilaiden oppimisen tukemiseen ja lääkäri potilaiden hoitamiseen? Kalliisti koulutettujen, osaavien ammattilaisten aika kuluu paperitöissä, palavereissa ja eri tahoille raportointiin, pahimmillaan samoista asioista moneen kertaan.
Julkisen sektorin ongelmia ratkotaan kehittämällä, seuraamalla, arvioimalla, suunnittelemalla, koordinoimalla, ohjausryhmillä, selvitysryhmillä ja valvomalla. Politiikan ammattilaisten ja virkamiesten valmistelu on kasa hyviä aikomuksia, mutta jääkö aikaa itse ihmisten kanssa tehtävälle työlle julkisissa palveluissa?
Muutama sana näin alkuun työryhmistä, joita on lukuisia eri tasoilla. Työryhmät ovat oma lukunsa, ja varsinkin ne, joissa kerta toisen jälkeen selvitellään samaa asiaa. Yrityselämästä tulleena pohdituttaa, eikö vain voitaisi pistää toimeksi ja laittaa asiat kuntoon. Toisaalta on myönnettävä, että poliitikolle nopea tapa näyttää asian tärkeys on laittaa työryhmä pystyyn. Voin sanoa, että olen tehnyt asialle ”edes jotain”. Niin saa hetkeksi rauhan kyselijöiltä. Valtakunnan politiikassa usein kuultu ilmaisu on, että jokin poliittisesti hankala asia on ”haudattu työryhmään”. Poliittisen päättäjän on helppo mennä työryhmän selän taakse piiloon, kun tiedossa olevaa ongelmaa ei syystä tai toisesta saada ratkaistuksi.
Suunnitelmat ovat yksi ohjauskeino. Suunnitelmia riittää, ja niiden taustalla on hyviä aikeita. Jäin pohtimaan asiaa, kun valmistauduin puhumaan kuntien paikallisen tason koulutuksen kehittämissuunnitelmien tekemisestä.
Päättäjänä mietitytti, miten kehittämissuunnitelma asemoituu lukuisiin muihin suunnitelmiin. Teemme puolueiden välillä valtuustosopimuksen ja lautakuntasopimuksia. Sen lisäksi kuntien tulee tehdä talousarvio ja taloussuunnitelma, joissa pureudutaan samoihin asiakysymyksiin. Lisäksi on lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, opetussuunnitelmia, toimintaohjelmaa neuvolatyölle sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollolle, varhaiskasvatussuunnitelma, tasa-arvosuunnitelma jne. Lisäksi kunnilla on omia suunnitelmavaateita.
Olemme suunnittelusolmussa. Kaapin perällä pölyttyvillä suunnitelmilla ei kuntalaisen arkea paranneta. Suunnitelma ei takaa, että jotain tapahtuu. Otetaan esimerkkinä kunnissa tehtävä lastensuojelusuunnitelma. Jos kunta ei kykene organisoimaan yli rajojen tai kohdentamaan resursseja tähän työhön, on suunnitelma luotu tyhjän päälle. Toinen esimerkki on mielenterveys- ja päihdetyön strategia, joka ei takaa kaksoisdiagnoosin saaneen ihmisen oikeaa käsittelyä, jos toiminnan tasolla ei oikeasti ole halua toimia toisin. Luukulta toiselle siirtely on arkea hyvistä aikeista huolimatta.
Kuntien suunnitteluvelvoitteita tulee vähentää ja keventää. Lisäksi arviointi- ja valvontapuolen tulee keskittyä muutamille valikoiduille kehittämisalueille. Päättävissä elimissä pitää mieluummin seurata, mitä asioille tapahtuu, kuin mitä suunnitelmia on tehty asioista, jotka ovat jo moneen kertaan käsiteltyjä. Kunnan taloussuunnitelman tulee olla se kattavin pohdinta toimenpiteineen ja rahoineen.
Selvää on, että jatkossakin tarvitaan suunnitelmia, mutta sitomatta käytännön tason tekijöiltä mahdollisuutta löytää luovia ratkaisuja. Suunnitelma, jossa ei ole selkeästi rajattuja, määriteltyjä tavoitteita, niihin pääsemiseen tarvittavia keinoja ja voimavaroja, ei hyödytä ketään.
Tehdään. Keskitytään toimeenpanoon ja toteutukseen. Rekrytoidaan johtajia, jotka kykenevät muuttamaan osallistamisen kautta toimintaa. Vapautetaan virkamiehet suunnittelu- ja työryhmä-ähkystä ydintehtäväänsä eli kansalaisten lähellä tehtävään palveluun. Vähennetään palavereja ja paperiliuskoja. ”Less is more”- vähemmän suunnitelmia, enemmän tekemistä.
Sanna Lauslahti on kansanedustaja (kok.).