Itärajan esteaidan valvontalaitteistoa Lappeenrannassa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Suomi sai EU-rahoitusta itärajan valvontaan, näin sitä on käytetty

Valvontakyvyn parantaminen jatkuu vuonna 2026.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rajavartiolaitos sai keväällä 23,5 miljoonan EU-lisärahoituksen neljään hankkeeseen, joilla vahvennetaan itärajan valvontakykyä. Hankerahoitus myönnettiin Rajavartiolaitokselle EU:n rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineestä (BMVI).

Suomi sai Euroopan Unionilta viime vuonna 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta itärajan valvontakyvyn vahventamiseen. Euroopan unionin tuki Suomelle ja Rajavartiolaitokselle on rajavalvonnan ja rajaturvallisuuden kannalta merkittävä. Rajavartiolaitos ylläpitää itärajan valvontakyvyn vahventamisella myös koko Euroopan unionin rajaturvallisuutta, koska Euroopan unionin pisin itäraja on Suomessa.

Nyt toimeenpanossa olevat hankkeet ovat ensimmäinen vaihe lisärahoituksen kohdentamiseksi itärajan valvontakyvyn vahventamiseen, tiedotteessa kerrotaan. Hankkeiden myötä lisärahoituksella parannetaan Rajavartiolaitoksen kykyjä muodostaa rajatilannekuvaa ja kehitetään rajojen valvonnan suorituskykyä. Parempi rajatilannekuva ja rajojen valvonnan suorituskyky auttavat kohdentamaan valvontaa entistä tehokkaammin.

Ensimmäisessä hankkeessa Rajavartiolaitos sai rahoitusta radioteknisen valvonnan (RTV) toteutusvaihtoehtojen markkinakartoitukseen, testaamiseen ja pilotointiin. Radiotekninen valvonta täydentää Rajavartiolaitoksen rajatilannekuvaa. Hankkeessa hankitaan myös miehittämättömien ilma-alusten havaitsemiseen tarkoitettuja järjestelmiä. Hankkeen EU-rahoitusosuus on n. 4,4 miljoonaa euroa.

Toisessa hankkeessa Rajavartiolaitos hankkii uusia radiojärjestelmiä. Hankkeella parannetaan Rajavartiolaitoksen tiedonsiirtokykyjä maalla, merellä ja ilmassa. Hankkeen EU-rahoitusosuus on n. 8,1 miljoonaa euroa.

Kolmannessa hankkeessa hankitaan miehittämättömän ilmailun järjestelmiä (Unmanned Aircraft System, UAS). Hanke parantaa rajatilannekuvan muodostamista. Hankkeessa parannetaan lisäksi Rajavartiolaitoksen satelliittipaikannusjärjestelmien (Global Navigation Satellite System, GNSS) häiriöiden sietoa. Hankkeen EU-rahoitusosuus on n. 6,8 miljoonaa euroa.

Neljännessä hankkeessa parannetaan Rajavartiolaitoksen partioiden operatiivista liikkuvuutta. Rajavartiolaitos hankkii kaikkiaan n. 60 kappaletta uusia, modulaarisempia partioajoneuvoja sekä maastoajoneuvoja, joilla varmistetaan kyky partioida haastavissa maasto- ja keliolosuhteissa. Hankkeen EU-rahoitusosuus on n. 4,2 miljoonaa euroa.

EU:n lisärahoituksella toteutettavaa itärajan valvontakyvyn vahventamista viedään suunnitellusti eteenpäin vuonna 2026, jolloin toteutetaan muun muassa tämän vaiheen tulosten perusteella Radioteknisen valvonnan järjestelmähankinnat. Tähän vaiheeseen tullaan hakemaan EU-rahoitusta jäljellä olevasta 50 miljoonan lisärahoituksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)