– Suomessa on vasta otettu digitaalisen kuuntelun ja musiikinkuluttamisen ensiaskeleet, joten kasvun potentiaali on valtava, kertoo musiikkiyhtiö Universal Musicin uusi toimitusjohtaja Kimmo Valtanen yhtiönsä tiedotteessa.
Universal Musicin markkinointijohtajana vuodesta 2013 toiminut Valtanen aloittaa toimitusjohtajana hänen edeltäjänsä Jarkko Nordlundin siirtyessä MTV Oy:n toimitusjohtajaksi.
Niin sanotut aikaiset omaksujat ja nuoriso ovat Valtasen mukaan jo kasvaneet ulos CD-levyistä ja -soittimista. Hän uskoo, että ensi vuodesta lähtien myös suuret ikäluokat saavat kipinän digitaalisten musiikkipalveluiden käyttöön.
– Se taas tuo valtavat mahdollisuudet musiikin hyödyntämiselle myös muiden tuotteiden ja palveluiden markkinointiviestinnässä, Valtanen arvioi.
Valtasen mukaan Suomi-rockin ikivihreät klassikot tulevat olemaan ensi vuonna yksi niistä tekijöistä, joilla suuret ikäluokat saadaan mukaan musiikin digitaalisen kuluttamisen pariin.
– Suomen ominaispiirre on kotimaisen musiikin suosio. Kun muualla maailmassa sitä kuunnellaan alle kolmannes, on kotimaisen musiikin osuus täällä puolet kuuntelusta ja latauksista, hän kertoo.
Hän muistuttaa yhtiönsä ostaneen hiljattain EMI-yhtiön kotimaisen ja kansainvälisen tuotannon sekä Suomi-rockia julkaisseet levy-yhtiöt Pokon, Johannan ja Love Recordsin.
Valtanen aloitti uransa vuonna 1997 levy-yhtiö BMG:n viestinnässä. Sen jälkeen tämä 47-vuotias kauppatieteiden maisteri on toiminut BMG:n markkinointijohtajana, Sony Musicin toimitusjohtajana, Elisa Viihteen Business Managerina ja nyt viimeksi Universal Musicin markkinointijohtajana.
Hänen uransa merkkipaaluihin kuuluvat Universal Musicin tiedotteen mukaan muun muassa HIM:in kansainvälisen läpimurron luotsaaminen, Kentin nostaminen Suomen suosituimmaksi ruotsalaisbändiksi, Elviksen ensimmäinen kultalevy Suomessa, Lordin Euroviisuvoitto sekä Idols-formaatin synnyttämien tähtien kuten Anna Abreaun ja Anna Puun läpimurrot Suomessa.