Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Tiedekasvatuksen kehittämistyöryhmä esittää sekä kouluissa että muissa oppimisympäristöissä toteutettavaksi toimia, joilla lasten ja nuorten kiinnostusta tieteeseen ja tutkijanuraan lisättäisiin.
Ehdotukset julkistettiin Tiedefoorumi 2014 -tapahtumassa tiistaina.
Peruskoulun opetussuunnitelman perusteita työryhmä ehdottaa uudistettavaksi siten, että oppiaineissa nousisivat enemmän esiin yhteisölliset ja ajattelun taidot.
– Kaikkiin opetussuunnitelmiin ja tutkintojen perusteisiin liittyisi myös tutkivaa oppimista ja tieto- ja viestintäteknologiaa olisi hyödynnettävä kouluissa nykyistä suunnitelmallisemmin. Tiede ja tutkimus pitäisi myös nykyistä paremmin huomioida osana työelämään tutustumisjaksoja, työryhmä kaavailee.
Opettajankoulutuksen osalta työryhmä ehdottaa tiedonalalähtöisyyden ja ajattelutaitojen kehittämistä, kansainvälisen yhteistyön lisäämistä sekä luontokasvatuksen syventämistä tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntämällä.
Tiedekasvatus pitäisi työryhmän mielestä myös huomioida nykyistä paremmin osana korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
– Tiedekeskukset, museot ja muut avoimet tiedekasvatusympäristöt voivat tarjota ja edelleen kehittää uudentyyppisiä oppimisympäristöjä. Tiedejournalismin laatua kehitettäisiin journalistiopiskelijoille ja toimittajille suunnatuilla tiedejournalismikursseilla, joissa aiheina olisivat tiedejournalismin erityispiirteet ja tieteen mekanismit, työryhmä visioi.
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) on samaa mieltä työryhmän esityksistä.
Ehdotusten toteutumista on tarkoitus arvioida vuonna 2018.