Suomi putosi lehdistönvapaudessa

Suomi on perinteisesti sijoittunut 20 vuotta toteutetun lehdistöindeksin kärkisijoille.

Kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön tuore World Press Freedom Index nostaa esiin sekä jyrkkiä mielipiteitä korostavan ”Fox News -mallin” vaarat sekä demokratioiden sisällä että polarisaation maiden välillä.

– Globaali tilanne on huolestuttava ja vaikka Suomi pärjää vertailussa hyvin, emme mekään voi paukutella henkseleitä, arvioi Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toimittajat ilman rajoja -järjestön vuosittain julkaisema World Press Freedom Index mittaa lehdistönvapautta 180 eri maassa ja alueella.

– Parhaaseen luokkaan eli maihin, joissa lehdistönvapauden tila on hyvä, kuuluu enää kahdeksan indeksissä vertailtavista 180 maasta. Todella vaarallinen on nopeasti leviävä ”Fox News -malli”, joka ratsastaa jyrkillä mielipiteillä, varoittaa RSF:n pääsihteeri Christophe Deloire.

– Fox News -mallin lisääntyminen mediassa on kuolemanvaara demokratioille, koska malli horjuttaa yhteiskuntien sisäisen harmonian ja suvaitsevan julkisen keskustelun perustaa. Kiireelliset päätökset ovat tarpeen näihin haasteisiin vastaamiseksi, sanoo Deloire.

Hänen mukaansa jakolinjoja ruokkivan ”Fox News -mallin” vaikutusta kiihdyttää sosiaalisessa mediassa leviävä disinformaatio. Polarisaation vaarat ovat yhtä todellisia myös kansainvälisesti, kuten Venäjän (indeksissä sijalla 155.) hyökkäys Ukrainaan (106.) osoittaa. Sotilaallista hyökkäystä edelsi propagandasota, jossa autoritaarisen maan media oli aseena.

Poimintoja videosisällöistämme

Margarita Simonjan, Venäjän RT:n (entinen Russia Today) pääjohtaja, paljasti mitä hän todella ajattelee Venäjän television ykköskanavan haastattelussa sanoessaan: ”Yksikään suuri kansa ei voi olla olemassa ilman median hallintaa.” Median valjastaminen aseeksi autoritaarisissa maissa eliminoi kansalaisten oikeuden informaatioon, mutta liittyy myös kansainvälisten jännitteiden kasvuun, joka voi johtaa pahimman laatuisiin sotiin, sanoo Deloire.

Suomi putosi

Suomi on perinteisesti sijoittunut 20 vuotta toteutetun lehdistöindeksin kärkisijoille. Viime vuonna toiseksi yltänyt Suomi jäi nyt viidennelle sijalle.

– Tämä antaa aihetta monenlaiseen mietintään, sanoo suomalaisen Grüne-Luoma.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Saamme etenkin indeksin ykkösmaahan Norjaan verrattuna selvästi huonommat pisteet sekä journalismin laillisten puitteiden että taloudellisten toimintaedellytysten osalta. Tässä ovat takana ainakin Helsingin Sanomain kolmen toimittajan saamat syytteet viime syksynä sekä median lisääntyvä taloudellinen keskittyminen, taustoittaa Grüne-Luoma.

Indeksin kriteeristöä on kuitenkin uudistettu, joten tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempiin vuosiin.

– Siinä mielessä sijoituksemme ei ole romahtanut, että tämä on ensimmäinen vertailu uudella indeksillä. Toisaalta sijoituksemme on nyt todellakin vasta viides, ja olemme Norjaa ja Tanskaa selvästi jäljessä. Hyvä puoli on se, että Ruotsin pitämään kolmossijaan on eroa vain hyvin vähän ja Viron saavuttamaan neljänteen sijaan vielä vähemmän. Viro ansaitsee suuret onnittelut, he kipusivat uudistuneessa indeksissä peräti 11 sijaa ylöspäin, toteaa Grüne-Luoma.

Mainos