Vaasan yliopistossa toteutetussa tutkimushankkeessa on vertailtu arvostetuimmissa tiedelehdissä vuosina 2005–2015 julkaistujen vertaisarvioitujen artikkeleiden lukumääriä eri Pohjoismaiden ja pohjoismaisten yliopistojen välillä.
Parhaiten suomalaisista yliopistoista menestyi Aalto-yliopisto, joka sijoittui yliopistovertailussa toiseksi heti Kööpenhaminan kauppakorkeakoulun jälkeen. Ruotsinkielinen kauppakorkeakoulu Hanken nousi viidenneksi Tukholman kauppakorkeakoulun ja Aarhusin yliopiston jälkeen. Jaetulle kahdennelletoista sijalle ylsivät Turun ja Vaasan yliopistot.
– Ainakin kauppatieteiden osalta opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) huoli suomalaisten yliopistojen heikosta tasosta suhteessa tärkeimpiin verrokkimaihin on aiheeton, toteaa tutkijatohtori Jukka Sihvonen Vaasan yliopiston tiedotteessa.
Tutkimuksen mukaan suomalaisten yliopistojen julkaisumäärät johtavissa tiedelehdissä ovat kasvaneet muita Pohjoismaita nopeammin viime vuosien aikana. Yleisesti ottaen kaikki Pohjoismaat ovat onnistuneet tehostamaan tutkimustoimintaansa merkittävästi suhteessa muuhun maailmaan.
Suomalaiset yliopistot menestyvät erityisen hyvin markkinoinnin tutkimuksessa, jossa Aalto-yliopisto on julkaisumäärien perusteella Pohjoismaiden johtava tutkimusyksikkö. Sen sijaan taloustieteessä parhaiden pohjoismaisten yliopistojen joukkoon pääsee Suomesta ainoastaan Helsingin yliopisto, joka on sijalla kymmenen.
Tutkimus julkaistaan Nordic Journal of Business -tiedelehdessä.