”Suomi leikkaamassa itsensä hengiltä”

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty on äärimmäisen huolissaan perus- ja hyvinvointipalvelualoilla työskentelevään henkilöstöön kohdistuvista säästötoimenpiteistä.

Jytyn tuoreen jäsenkyselytutkimuksen mukaan kaikkiaan 38 prosenttia 10 000 vastaajasta on kuluvan vuoden aikana joutunut työpaikallaan säästötoimien kohteeksi. Yleisimpiä säästökeinoja ovat vapaaehtoiset palkattomat vapaat (15,9 % vastaajista), lomautukset (6,7 %) ja lomarahojen vaihto vapaaksi (5,2%).

Jytyn puheenjohtajan Maija Pihlajamäen mukaan yt-neuvottelut ovat olleet ja ovat eri puolilla Suomea enemmän sääntö kuin poikkeus.

– Tällä menolla Suomi-neito on leikkaamassa itsensä hengiltä tai ainakin kaivamassa itsensä sellaiseen kuoppaan, josta ei enää omin avuin onnistu ylös nousemaan.

Leikkauslistat ovat Pihlajamäen mukaan sen tosiasian yksi kääntöpuoli, että kunnat eivät selviä lainsäätäjän kuntien vastuulle sälyttämistä velvoitteista.

– Ensi vuonna ja vuonna 2015 hallituksen päättämillä toimenpiteillä kuntien toimintaa ohjaavia säädöksiä ollaan karsimisen sijaan lisäämässä. Tehtävien karsinnat linkittyvät suoraan hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan, jonka sisältö pitäisi lyödä lukkoon tällä tai viimeistään ensi viikolla, Pihlajamäki sanoo.

Tehtävien karsiminen vaatii Pihlajamäen mukaan erittäin hyvää valmistelua ja myös perustavanlaatuista arvokeskustelua.

Työmarkkinatuen uudistus, jonka on tarkoitus astua voimaan vuonna 2015, on lisäämässä kuntien menoja yli 150 miljoonalla eurolla. Lisämenoja tulee myös kun kuntien, Kelan ja TE-toimistojen yhteinen työvoiman palvelukeskusten toimintamalli on tarkoitus ulottaa eri puolille maata vuonna 2015.

Euromääräisesti suurimmat uudet velvoitteet kasaantuvat sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kuntaliiton laskelmien mukaan hoitotakuusta rapsahtaa noin 150 miljoonan ja uuden terveydenhuoltolain seurauksena jopa 96 miljoonan euron vuosittaiset lisämenot.

– Opetus- ja kulttuurisektorille säädetyistä velvoitteista on aiheutunut viime vuosikymmenen alun jälkeen yhteensä noin 400 miljoonan euron vuosittaiset lisäkustannukset. Rakennepoliittinen ohjelma on tuomassa nyt opetussektorille eräiden arvioiden mukaan jopa 200 miljoonan euron kustannuslisän, Pihlajamäki luettelee.

Jytyn puheenjohtaja vaatii, että valtion ja kuntien on syvennettävä keskinäistä yhteistyötään niin, että kuntien kontolle suunniteltujen tehtävien rahoitus tulee paremmin ennustettavaksi ja turvatuksi.

Mainos