Suomi kutsui nyt 90-vuotiaat miehet aseisiin – miksi kaikki eivät saaneet rintamasotilastunnusta?

Kansanedustaja teki kirjallisen kysymyksen rintamasotilastunnuksen saamisesta vuonna 1926 syntyneille.

Perussuomalaisten Kari Kulmalan kirjallisen kysymyksen mukaan rintamasotilastunnusta oli mahdollista hakea vuosien 1970-1994 aikana eli yhteensä 25 vuoden ajan. Tunnus oikeuttaa veteraanietuuksiin. Hakuajan päättymisen jälkeen tunnuksia ei ole myönnetty uusille ryhmille.

– Vuoden 1944 alkupuolella palvelukseen kutsuttiin vuonna 1926 syntyneet asevelvolliset miehet. Heidät kutsuttiin aseisiin puolustamaan isänmaata. He olivat tällöin osa kenttäarmeijaa ja muodostivat ankaran paineen alla taistelevan armeijan viimeisen reservin. He olivat valmiina, mikäli linjat olisivat pettäneet, kysymyksessä todetaan.

– Suomen kohtalon aikana kesällä 1944 tämän ikäluokan koulutus jatkui, mutta samalla sillä oli tietty taisteluvalmius. Nuorukaisista riippumattomista syistä toiset heistä odottivat, toiset olivat koulutuksessa, toiset kenttälinnoittivat ja jotkut heistä taistelivat tai kiinniottivat desantteja ja sotilaskarkureita. Nämä nuorukaiset olivat vannoneet sotilasvalan ja odottivat sen perusteella joutumista taisteluun. Erityisesti taisteluun odottaminen on nuorelle sotilaalle henkisesti vaikeaa aikaa.

Rintamasotilastunnusten myöntämistä vaikeuttivat aikanaan epäselvät määritelmät, jotka jättivät Kulmalan mukaan liian paljon tulkinnanvaraa. Tällaisia määritelmiä ovat muun muassa ”osallistunut taisteluun” ja ”sotatoimiyhtymän alueella”.

– Kuka osaa kiistatta määritellä, mikä on taistelu ja sotatoimialueet, kun rintamalinjat muuttuivat kesällä 1941 ja 1944 koko ajan. Samalla nuo määritelmät ovat syrjineet nuorinta sodan aikana palvelukseen kutsuttua ikäluokkaa eli vuonna 1926 syntyneitä nuoria miehiä.

– Kun samasta ikäluokasta on osa osallistunut taisteluun ja osa valmistautunut niihin vaikean kriisin aikana, on kohtuutonta kohdella saman ikäluokan miehiä eri tavalla. Olisi oikeus ja kohtuus, että kaikki vuonna 1926 syntyneet veteraanit hyväksytään isänmaan puolustajiin ja heille annetaan se arvostus siitä työstä, jota he ovat tehneet maanpuolustamisen hyväksi sodan aikana, kysymyksessä todetaan.

Mainos