Elinkeinoelämässä ja kokoomuksessa pitkään vaikuttaneen Jukka Koiviston mukaan Suomessa haikaillaan yhä konsensuksen ja uuden Nokian perään.
– Suomen poliittinen järjestelmä on jumiutunut katsomaan peruutuspeiliin, Koivisto kritisoi Porin SuomiAreenassa käydyn keskustelun yhteydessä.
Nykyisin viestintäalalla vaikuttavan Koiviston mukaan suomalaiselle päätöksenteolle on tyypillistä, että perustetaan työryhmiä, jotka eivät kuitenkaan johda ratkaisuihin. Tulevaisuuteen suuntaavaa politiikka ei tehdä, koska hallituksilta puuttuu yhteinen aate.
– Jos verrataan naapurimaahan Ruotsiin, siellä jos jossain on tehty uudistuspolitiikkaa, joka nousee yhteisestä aatemaailmasta.
Ajankohtaisimpana kysymyksenä Suomessa ja samalla esimerkkinä poliittisesta päättämättömyydestä Koivisto mainitsee valtion velkaantumiskierteen katkaisemisen. Ydinpulmana suomalaisessa päätöksenteossa nykyisin on hänen mukaansa se, että uudistuminen on liian hidasta. Vielä Esko Ahon hallituksen aikana vuonna 1991 hallitusohjelma ”lensi roskakoriin”, kun talous romahti.
Haasteena poliitikoille Koivisto esittääkin sitaatin Luxemburgin hiljattain väistymään joutuneelta pääministeriltä Jean-Claude Junckerilta: ”Kaikki me tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä, miten tulisimme valituksi enää sen jälkeen.”