Suomi jatkaa osallistumista Naton nopean toiminnan joukkoihin

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta linjasivat tiistaina 29. marraskuuta, että Suomi jatkaa osallistumista Naton nopean toiminnan joukkoihin (NRF) vuosina 2019–2020.

Suomi ilmoittaa Naton nopean toiminnan joukkojen täydentävään toimintaan vuodeksi 2019 maavoimien jääkäriyksikön sekä vuodelle 2020 Merivoimien Katanpää-luokan miinantorjunta-aluksen ja rannikkojääkäriyksikön.

Suomi on osallistunut NRF-joukkojen täydentävään toimintaan vuodesta 2012 alkaen. Utvan mukaan se on tärkeä osa Suomen kumppanuusyhteistyötä Naton kanssa.

Kokouksessa keskusteltiin myös Koillisväylän tietoliikennekaapelihankkeesta liikenne- ja viestintäministeriön teettämän tuoreen selvityksen pohjalta. Utvan mielestä on tärkeää, että hankkeen valmistelua jatkettaisiin laaja-alaisesti yhdessä kaikkien hankkeen kannalta keskeisten maiden kanssa.

Kokouksessa keskusteltiin lisäksi ajankohtaisista Venäjään liittyvistä kysymyksistä ja vierailuista.

Mainos