Neljänkymmenen kansainvälisen matkabloggaajan ryhmä vieraili tammikuussa talvisessa Suomessa ja hurmaantui etenkin suomalaisista ja saunasta. Nordic Bloggers’ Experience -ohjelman bloggaajat tutustuivat Helsingin lisäksi muun muassa Rovaniemeen, Hämeenlinnaan ja Kemiönsaareen. Inspiraatiota ja uusia yhteistyökumppaneita haettiin myös Matkamessuilta.
NBE-ohjelman järjestivät yhteistyössä Matkamessut, Helsingin matkailu ja Matkailun edistämiskeskus (MEK). Ohjelmaan kuului tutustumista eri kohteisiin sekä Suomessa että Tallinassa ja Tukholmassa, sekä bloggaajille tarkoitettuja seminaareja Matkamessuilla.
– Mielestäni Nordic Bloggers’ Experience on paras bloggaajaohjelma, mitä Suomessa on tähän mennessä järjestetty. Yhteistyö Matkamessujen ja Helsingin matkailun kanssa antoi mahdollisuuden tehdä tästä monipuolisempi ja parempi kokonaisuus kuin mihin yksittäisillä tahoilla olisi ollut resursseja, kiittelee MEKin pr- ja mediamatkoista vastaava Virpi Aittokoski.
Bloggaajaohjelma oli mittakaavaltaan ainutkertainen ja sen saamat tulokset kertovat Suomen mittakaavassa huikeasta onnistumisesta. Aihetunnisteella #NBEFinland löytyy Instagramissa yli 800 kuvaa, ja Twitterissä NBE-tunniste on lisätty lähes kolmeentuhanteen twiittiin, jotka saavuttavat yli miljoona Twitterin käyttäjää.
Bloggaajat pääsivät tutustumaan Suomeen monipuolisesti eri teemojen alle rakennetuilla matkoilla. Elämykset talvisessa luonnossa sekä mielenkiintoinen ja korkeatasoinen ruokakulttuuri keräsivät bloggaajien keskuudessa suurta huomiota, mutta kaikkein eniten kiitosta sai suomalainen sauna.
Suomen Saunaseuran isännöimässä unohtumattomassa saunaillassa Lauttasaaressa bloggaajat pääsivät kokeilemaan paitsi erilaisia saunoja, myös pulahtamaan hyiseen Suomenlahteen.
Kiitosta saivat myös suomalaiset itse. Kerättyjen palautteiden perusteella vanhat kliseet juroista ja hiljaisista suomalaisista saa unohtaa, sillä kiitosta tuli etenkin vieraanvaraisuudesta, ystävällisyydestä ja aitoudesta.
Mukana oli bloggaajia Euroopan maiden lisäksi Kiinasta ja Etelä-Amerikasta. Osallistujien tuottamia elämyksellisiä tarinoita on jo saatu lukea lähes kymmenellä eri kielellä.
Järjestäjät uskovat, että bloggaajien matka tuottaa Suomelle runsaasti näkyvyyttä ulkomailla myös jatkossa, kun kokemukset jalostuvat kirjoituksiksi, kuviksi ja videoiksi nettiin. NBE-ohjelmassa mukana olleilla blogeilla on yli kaksi miljoonaa lukijaa ja lisäksi päivitykset leviävät muissa sosiaalisen median kanavissa.
Bloggaajien kommentteja löytyy tältä videolta.