Suomi-gallup brittilehdessä: Maan jättävät nuoret ammattilaiset eivät aio palata

Vain joka viides Suomesta pois muuttanut pitää paluumuuttoa vaihtoehtona.

The Independent on julkaissut artikkelin suomalaisen jatko-opiskelijan tekemästä kyselystä. Suomen aivovienti: mitä tapahtuu pienille maille kun lahjakkuudet lähtevät kerrotaan alun perin julkaistun The Conversation -saitilla.

Artkkelin mukaan nuoret pankkiirit, graafiset suunnittelijat, tietokoneinsinöörit, valokuvaajat ja tutkijat jättävän Suomen huonojen työmahdollisuuksien ja tulevaisuuden näkymien vuoksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Kirjoittaja on tehnyt kyselyn ulkomailla asuville 20-40-vuotiaille suomalaisille. 799 vastaajasta vain 19 prosenttia piti palaamistaan Suomeen todennäköisenä mahdollisuutena.

Vuonna 2006 tehdyssä vastaavassa kyselyssä vastaava luku oli noin 40 prosenttia. 20-40-vuotiaiden kohdalla ero on vieläkin suurempi.

– Maa houkuttaa vähemmän siirtolaisia muualta EU:sta kuin sen skandinaaviset vertailukohdat. Edes Helsinki ei pysy kilpailussa, kun korkeasti koulutettujen 30-34-vuotiaiden määrä laskee. Muissa pohjoisissa pääkaupungeissa kuten Kööpenhaminassa, Tukholmassa ja Lontoossa asia on päinvastoin, artikkelissa todetaan.

Mainos