– Kaikki tässä salissa tämän jo tietävät, mutta pakko se on sanoa ääneen: hallitus on täysin epäonnistunut talouspolitiikassaan. (Alexander) Stubbin (kok.) hallitus piti voimassa Kataisen hallituksen keskeiset talouspoliittiset tavoitteet: työllisyysasteen noston 72 prosenttiin, työttömyyden alentamisen viiteen prosenttiin, valtion velkaantumisen taittamisen laskun sekä kolmen A:n luotoluokituksen säilyttämisen. On täysin selvää, että yksikään näistä ei tule toteutumaan, aloitti kansanedustaja Jari Lindström välikysymyksen esittelypuheenvuoron keskiviikkona eduskunnassa.
Perussuomalaisten mukaan hallituksen epäonnistuminen on ollut niin täydellistä, että keskeiset talouspoliittiset tavoitteet ovat nyt kauempana kuin kauden alussa. Sama tykitys jatkui, kunnes päästiin eurosta eroamiseen.
Jari Lindströmin mukaan Suomi ei ole eurokunnossa.
– Standard & Poor’sin luottoluokituksen laskun perusteluista on luettavissa myös se karu totuus, että Suomi ei ole eurokunnossa. Talouspolitiikkamme ja talouden rakenteemme on päivitettävä euroaikaan, sillä devalvaatiolla emme voi talouspolitiikan virheitä enää korjata. Suomi on nyt laitettava eurokuntoon tai sitten meidän on vakavasti harkittava eurosta lähtemistä. Muuten meitä odottaa jopa kriisimaiden kaltainen massatyöttömyys, hän maalasi.
Lääkkeeksi perussuomalaiset esittää työnantajien sivukulujen väliaikaista alennusta.
– Sitä varten meillä on työkalukin olemassa eli EMU-puskurit, joiden käytön säännöistä työmarkkinaosapuolet sopivat tuoreen eläkesovun yhteydessä. Työmarkkinaosapuolille siis terveiset: teidän juuri sopimanne EMU-puskureiden käyttökriteerit ovat paukkuneet. Sanoista tekoihin, jotta suomalaisen työn kilpailukykyä voidaan parantaa, Lindström sanoi.
Niin ikään puolue karsisi järjettömäksi pöhöttynyttä lupabyrokratiaa ja epäonnistunutta sääntelyä.
– Elinkeinoelämän keskusliiton arvion mukaan lupaprosesseissa seisoo tällä hetkellä yli 3,5 miljardin euron edestä investointeja. Ja onko tämä edes ihme, kun Suomessa on noin 20 000 erilaista lupaa ja kaiken kukkuraksi ELY:t ja AVI:t valittavat toistensa päätöksistä. Ruotsissa pärjätään alle 5 000 luvalla, joten luulisi saman määrän meillekin riittävän, Lindström kuvasi.
Säätelyn purku on taas syytä Lindströmin mielestä aloittaa miljardiluokan virheen eli jätevesiasetuksen purkamisesta.
– Myös pakkoruotsi on järjetöntä resurssien haaskausta ja viiden vuoden suoja-ajasta kuntaliitosten yhteydessä on syytä luopua.
Verotusta perussuomalaiset rukkaisivat kannustavampaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. Aloittavia ja kasvavia yrityksiä on tuettava verotuksellisesti nykyistä paremmin. Tähän oiva keino olisi ALV:n alarajan nostaminen 20 000 euroon ja niin sanotun huojennusalueen katon nosto 40 000 euroon, sekä Viron-mallisen yritysverotuksen käyttöönotto työllistäville kasvuyrityksille.
Tuloverotusta on taas uudistettava niin, että tonnin kuussa voisi ansaita verovapaasti.
Myös kehitysapua olisi leikattava. Perussuomalaisten mukaan heidän mallillaan siitä saisi säästöä 600 miljoonaa euroa.
Loppukaneetiksi Jari Lindström tarjosi hallitukselle eroa ja ennenaikaisia vaaleja, ja teki epäluottamuslause-esityksen: ”Eduskunta toteaa, että hallitus on epäonnistunut talous- ja työllisyyspolitiikassaan. Hallitus ei ole myöskään kyennyt esittämään välittömiä toimia, joilla Suomen taloutta ja työllisyyttä voidaan kohentaa. Näin ollen eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti sen luottamusta.”