Mitä opimme viime viikkoina pidetyistä talousviisaiden ja poliitikkojen seminaareista? Senkö, että Suomessa ei tarvita leikkauksia ollenkaan? Tai pitäisikö leikata puolitoista miljardia. Vai onko leikkaustarve kolme miljardia? Puhumattakaan kahdeksasta miljardista.
Talousseminaarien lopputulos näyttää olevan se, että eliitin näkemys leikkaustarpeista on yhdentymisen sijaan eriytynyt.
Päivänpolitiikan €uro-viisujen taustalla kytee kuitenkin vielä isompi kysymys. Olemmeko me tässä talousmyrskyssä yhteiskuntana enää samassa veneessä?
Oikeiston lääke ulos umpikujasta on palkkamaltti, jonka avulla Suomi palauttaisi kilpailukykynsä. Samalla työnteon esteet, eli nykymallinen työttömyystulo, pitäisi poistaa. Kun nämä toiveet vie loogiseen päätökseensä ne tarkoittavat sitä, että Suomen teollisuuden ja talouden tulevaisuuden turvaaminen edellyttää keskiluokan köyhdyttämistä.
Vasemmisto taas haluaa säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan, turvaverkot ja oikeudenmukaisuuden, sivuuttaen sen, että niitä säilytetään jo nyt massiivisella velanotolla. Suomen ylivoimaisesti eniten kasvava toimiala on julkiset palvelut. Kun vasemmiston toiveet vie loogiseen päätökseensä, suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää keskiluokan velkataakan massiivista lisäämistä.
Kun oikeiston ja vasemmiston lääkkeet yhdistetään, ja mehän elämme ainakin vielä kolmikantakonsensus-yhteiskunnassa, saadaan erikoinen resepti: tulevaisuudessa entistä pienipalkkaisemmat työntekijät ottavat entistä enemmän lainaa.
Suomi on kriisissä, mutta se ei ole vielä konkurssissa. Meillä on vielä aikaa käydä aidosti uudistava keskustelu siitä, mihin tätä yhteiskuntaa viedään. Yhden varteenotettavan puheenvuoron aiheesta käyttää maltillista vasemmistoa edustava ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty.
Uudessa kirjassaan Piketty kyseenalaistaa koko modernin (siis nyt vallitsevan) markkinatalouden mallin mielekkyyden. Hänen mukaansa tuloerojen kasvu on väistämätöntä aina kun pääomatulojen verotettu kasvu ylittää kansantalouden kasvun. Eli mitä tehokkaammin markkinat toimivat sen varmemmin eriarvoisuus lisääntyy.
Libertaristista oikeistoa edustava Will Wilkinson puolestaan vaatii koko köyhyyskäsitteen uudelleenarviointia. Hänen mielestään kulutustottumukset kuvaavat tuloeroja paremmin köyhyyttä tai oikeammin sen puuttumista.
Pikettyn ja Willkinsonin kiisteltyjen ja kiiteltyjen teorioiden puiminen tässä kolumnissa olisi kohtuutonta. Mutta niiden mainitseminen on perusteltua. Leikkauslistakiista voi äärimmillään johtaa jopa hallituksen kaatumiseen, mutta se ei johda suomalaisen yhteiskunnan rakenteellisten ongelmien ratkomiseen. Sitä varten tarvitaan kokonaan uusia Pikettyn ja Willkinsonin kaltaisia avauksia.
Niitä ei valitettavasti löydy talousseminaareista, joissa vasemmiston ja oikeiston lempiedunvalvontaekonomistit pohtivat ties kuinka monetta kertaa samoja ongelmia.
Eero Iloniemi on partneri vaikuttajaviestintään ja yhteiskuntasuhteisiin erikoistuneessa Fipra Finland konsulttitoimistossa.