Suomi alkaa ensi vuonna luovuttaa verotustietoja USA:han

Suomi on keskiviikkona allekirjoittanut verotustietojen vaihtoa koskevan FATCA-sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa, kerrotaan valtiovarainministeriöstä.

– Nyt allekirjoitettavaa FATCA-sopimusta voidaan pitää askeleena kohti automaattista pääomatuloja ja varallisuutta koskevaa maailmanlaajuista tietojenvaihtoa, valtiovarainministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Tietojenvaihto USA:n kanssa alkaa vuonna 2015, ja se koskee tietoja kuluvan vuoden alusta lukien.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomalaiset rahoituslaitokset joutuvat myös selvittämään yhdysvaltalaisten asiakkaittensa välittömät sekä osittain välilliset omistukset. Verohallinto toimittaa tiedot edelleen USA:n verohallinnolle.

Suomi puolestaan saa yhdysvaltalaisista rahoituslaitoksista vuosittain Suomessa asuvien tilinhaltijoiden tietoja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Valtiovarainministeriön mukaan FATCA-sopimuksen on USA:n kanssa tehnyt jo yli 20 valtiota, esimerkiksi Iso-Britannia, Saksa, Ranska, Espanja, Italia, Tanska ja Norja.

Lisäksi taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä OECD:ssä on hyväksytty FATCA-sopimukseen perustuva CRS-malli automaattisesta tietojenvaihdosta.

Suomen on valtiovarainministeriön mukaan tarkoitus olla ensimmäisten valtioiden joukossa, jotka ottavat CRS-mallin käyttöön. Myös Euroopan komissio on tehnyt ehdotuksen vastaavasta pakollisesta ja automaattisesta tietojenvaihdosta.

Mainos