Suomessa vähemmän osa-aikaisia työntekijöitä kuin muualla Pohjolassa

Suomessa vain 14 prosenttia työmarkkinoilla olevista 15–64-vuotiaista miehistä ja naisista tekee osa-aikatyötä. Osuus on huomattavasti vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Muualla Pohjolassa useimmissa maissa osa-aikaisten osuus on 20–30 prosenttia. Färsaarelaisista osa-aikatyötä tekee jopa 38 prosenttia.

Osa-aikatyön tekijöistä suurin osa on naisia kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa osa-aikatyötä tekeviä naisia on kuitenkin vain 20 prosenttia, kun taas muiden Pohjoismaiden vastaava luku on 35–40 prosenttia. Ykkössijan vie jälleen Färsaaret, jossa naisten osuus osa-aikaisista työntekijöistä on kokonaiset 65 prosenttia.

Tiistaina ilmestyneestä Pohjoismaiden tilastollisesta vuosikirjasta 2013 selviää myös, että ikärakenteen muutoksesta johtuva huoltosuhteen heikkeneminen on Tanskassa huipussaan vuonna 2040.

Niin ikään vuosikirja muun muassa kertoo, että uusia syöpätapauksista ilmenee vähiten grönlantilaisilla miehillä sekä sen, että ruotsalaiset tulevat äidiksi yhä vanhempina.

Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisema Pohjoismaiden tilastollinen vuosikirja (Nordic Statistical Yearbook) sisältää vertailukelpoisia tilastoja viidestä Pohjoismaasta: Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista sekä Ahvenanmaalta, Färsaarilta ja Grönlannista.

Internetissä on myös ilmainen tietokanta, jossa on tuhansia tilastotietoja Pohjoismaiden yhteiskunnallisista oloista.

Mainos