Suomessa tuberkuloosi vähenee, maailmalla tautiin sairastuu ja kuolee yhä enemmän

Maailman terveysjärjestön WHO:n arvion mukaan vuonna 2015 tuberkuloosiin sairastui 10,4 miljoonaa ihmistä ja 1,8 miljoonaa kuoli tautiin.

EU:n alueella tuberkuloosiin sairastui samana vuonna 60 000. Tuberkuloosiin kuolee enemmän ihmisiä kuin mihinkään muuhun infektiotautiin. Erityisen ”tappava” on yhtäaikainen tuberkuloosi- ja HIV-infektio.

Suomessa tuberkuloositapausten määrä on vähentynyt. Viime vuonna todettiin 231 uutta tapausta. Puolet näistä todettiin muualla kuin Suomessa syntyneillä ja potilaiden keski-ikä oli 50 vuotta. Sairastuneista kuusi oli lapsia.

Lääkkeille vastustuskykyisten tuberkuloositapausten määrä on lisääntynyt. Viime vuoden aikana Suomessa todettiin kuusi monilääkeresistenttiä tuberkuloosibakteeria (MDR-TB), joista yksi oli erittäin laajasti lääkeresistentti (XDR-TB).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan turvapaikanhakijoiden osuutta kaikista tuberkuloositapauksista ei pystytä luotettavasti arvioimaan. Kaikki tuberkuloositapaukset ilmoitetaan tartuntatautirekisteriin, mutta tietoa henkilön maahanmuuton taustasta ei kirjata.

Viime vuonna tuberkuloosiin sairastuneista 38:lla ei ollut suomalaista henkilötunnusta, ja näistä valtaosa on todennäköisesti turvapaikanhakijoita.

MDR-TB:n hoitokustannukset ovat huomattavasti kalliimmat kuin lääkeherkän tuberkuloosin. Yhden sairastuneen lääkehoito maksaa noin 120 000 euroa kahden vuoden ajalta. XDR-TB:ssä hoidon hinta on huomattavasti tätäkin kalliimpaa.

Maailman tuberkuloosipäivää vietetään perjantaina.

Mainos