Suomi on jo kahden vuoden ajan kamppaillut teollisuustuotannon supistumisen ja julkisen talouden kriisiytymisen kynsissä. Keinot selviytyä tilanteesta eivät ole olleet mitenkään innovatiivisia sen paremmin elinkeinoelämän kuin julkisten palvelujen järjestäjienkään työkalupakissa. On keskitytty säästämiseen ja leikkaamiseen.
Tilanne on tulosta jo pitkään Suomea vaivanneesta näköalattomuudesta. Ei ole ollut näkemystä investoida kasvuun ja uusiin liiketoimintoihin tai toimintamalleihin. Kehittäminen on kohdistunut teollisuudessa tehokkuuden parantamiseen ja julkisella puolella rakenteiden ainakin näennäiseen keventämiseen.
Samaan aikaan esimerkiksi sellaiset maat kuin vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä talous kuitenkin kasvaa. Mitään näitä maista ei voi kuitenkaan pitää erityisen tehokkaana suomalaisin mittarein tarkasteltuna. Organisaatiot ovat ainakin osin hierarkkisia, työyhteisöissä ja yrityksissä käytetään Suomeen verrattuna runsaasti aikaa sitouttamiskeskusteluihin ja neuvotteluihin, sähköinen asiointi ei ole edelleenkään vallitseva tapa ja hankintamenettelytkin ovat usein perinteisiä. Olisikohan niin, että siellä ehditään myös miettiä tulevaisuutta ja uusia avauksia, kun kaikki aika ei kulu vain säästöjä ja tämän hetken näennäistä tehokkuutta miettiessä. Kyseisissä maissa on kyetty tekemään palveluvetoisia uusia ratkaisuja ja niistä on synnytetty uutta liiketoimintaa.
Vaikka Suomi panostaa innovaatiotoimintaan jopa tuplasti sen verran kuin muut EU-maat keskimäärin, ovat tulokset varsin keskinkertaisia. Uutta yritystoimintaa, työpaikkoja olemassa oleviin tai talouskasvua ei tunnu syntyvän. Innovaatiorahoitus kohdentuu edelleen olemassa olevien tuotteiden ja prosessien paranteluun uuden liiketoiminnan kasvun tavoittelun ja esimerkiksi palvelutuotteiden sijaan. Todellisia uusia innovaatioita Suomessa syntyy varsin vähän. Käsityksemme innovaatioista eivät vastaa uutta maailmaa. Riskinottoa vältetään edelleen. Ongelma tuntuu olevan yhtäläinen niin julkisen kuin yksityisenkin innovaatiotoiminnan piirissä.
Innovaatiorahoituksen kohdentuminen poikkeaa Suomessa myös muista EU-maista. Meillä selkeästi elinkeinotoimintaa ja kansantaloutta hyödyttävää rahoitusta on vain alle puolet panostuksista. Tilanne ei ole valitettavasti näytä olevan korjaantumassa tutkimusrahoitusuudistuksenkaan myötä. Käytössämme ei myöskään ole kunnollisia innovaatiokannustimia yrityksille. Hallituksen yritys verokannustimista jäi torsoksi.
Ajattelumallimme pohjautuu edelleen konkreettisiin tuotteisiin tai niiden valmistusprosesseihin. Palvelut innovaatioiden kohteina eivät vieläkään ole lyöneet läpi suomalaisessa katsannossa. Tähän rakennemuutokseen on Suomessa havahduttu kerta kaikkiaan liian myöhään ja siitä nykyiset ongelmamme paljolti johtuvat. Moni huippuinnovaatio perustuu johonkin teknologiseen oivallukseen, mutta jalostuminen menestyväksi liiketoiminnaksi edellyttää nykymaailmassa useimmiten myös sekä liiketoimintakonseptin että palveluelementin. Näissä Suomi on edelleen takamatkalla vaikkapa edellä mainittuihin menestyjämaihin. Tarvitaan ennakkoluulottomuutta ja tietoista riskinottoa. Myös asiakkaita on kuunneltava pelkän teknologisen työnnön sijaan.
Myöskään suomalaiset kunnat eivät vielä riittävästi ymmärrä mahdollisuuksiaan uuden liiketoiminnan mahdollistajana. Rakennekeskustelujen sijaan kuntien tulisikin tässä tilanteessa yhdenmukaistaa hankintakäytäntöjä ja hakea hyviä käytäntöjä yhdessä yritysten kanssa. Tällä olisi todellisia vaikutuksia yskiviin aluetalouksiin.
Suomella pitäisi olla haasteidensa vuoksi hyvät edellytykset etsiä palveluvetoisia innovaatioita esimerkiksi ikäihmisten itsenäisen selviytymisen ratkaisuissa ja terveydenhuollon etädiagnostiikassa. Tämän tyyppisillä uusilla innovaatioilla olisi sekä merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus että huikea liiketoimintapotentiaali. Menestymisen edellytykset ovat kasassa vain yhdistämällä teknologian, palvelun ja liiketoimintamallin ratkaisuiksi. Niitä voi syntyä avoimen ja yhteiskehittämiseen perustuvan innovaatiotoiminnan kautta.
Harri Airaksinen on teknologisen tutkimuskeskuksen (VTT) asiakasjohtaja.