Suomessa syntyneet kuolevat maahanmuuttajia aikaisemmin

Suomessa syntyneiden kuolleisuus on suurempaa kuin maahanmuuttajien, selviää ensimmäisestä valtakunnallisesta tutkimuksesta maahanmuuttajien kuolleisuudesta.

Sekä Suomeen hiljattain muuttaneiden että pitkään täällä asuneiden maahanmuuttajien kuolleisuus on pienempi, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Suomalaissyntyisten maahanmuuttajia suurempi kuolleisuus johtuu suurelta osin alkoholista, tapaturmista ja itsemurhista.

Tutkimusaineisto koostui kaikista Suomessa vuoden 2010 lopussa asuneista vähintään 15-vuotiaista maahanmuuttajista sekä samankokoisesta Suomessa syntyneiden vertailuryhmästä. Tutkimuksessa seurattiin yhteensä noin 370 000 henkilöä vuosina 2011–2013.

Tiedot kuolemista ja kuolemansyistä kerättiin Tilastokeskuksen kuolemansyyrekisteristä. Tutkimuksessa verrattiin samanikäistä, samaa sukupuolta olevaa ja samalla alueella asuvaa väestöä keskenään.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tulokset viittaavat siihen, että maahanmuuttajien elintavat ovat ainakin päihteiden käytössä suomalaissyntyisiä terveellisemmät. Myös muilla elintavoilla – kuten tupakoinnilla ja ravitsemuksella – voi olla merkitystä.

Eroja voi myös selittää maahanmuuttajien valikoituminen. Maahanmuuttajat eivät edusta koko lähtömaansa väestöä, vaan muuttajiksi valikoituvat useammin ne, joiden terveydentila on hyvä.

– Erot kuolleisuudessa kertovat väestöjen välisistä terveyseroista. Voi tuntua ristiriitaiselta, että kuolleisuus on pienempää jopa niillä maahanmuuttajilla, jotka tulevat matalan tulotason ja lyhyemmän eliniän odotteen maista. Vastaavia havaintoja on kuitenkin tehty myös muissa maissa, toteaa HYKS:n osastonlääkäri Venla Lehti.

Tutkimus on julkaistu European Journal of Public Health -julkaisussa.

Mainos