Verkkouutiset

Tehohoidossa oleva koronapotilas Seinäjoen keskussairaalassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomessa kirjataan 14 koronakuolemaa päivässä – keitä he ovat?

Koronavirukseen kuolleiden määrä on ollut viime viikkoina kasvussa.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoivat tänään, että Suomessa on raportoitu kahden viime viikon aikana yhteensä 206 koronakuolemaa. Se tekee noin 14 kuolemaa päivässä.

THL:n antamien tietojen perusteella koronavirukseen kuolleiden määrä on kasvussa. Kaksi viikkoa sitten kuolemia raportoitiin viikossa 64, viikko sitten 74 ja viimeisin luku on 132. Tapaukset raportoidaan 14 päivän viiveellä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen sanoi tänään Ylen haastattelussa, että koronaviruksen aiheuttamista kuolemista “on puhuttu aika vähän”.

– Emme voi ummistaa silmiä siltä, että jos tämä tauti näyttäytyy lievänä työikäisillä ja perusterveillä, niin ikääntyneillä tai riskiryhmiin kuuluvilla se ei sitä ole, Ruotsalainen sanoi Ylelle.

Ruotsalaisen mukaan keväällä 2020 koronakuolemia oli 10 viikon aikana noin 300, ja nyt 10 viime viikon aikana kuolemia on raportoitu noin 600.

– Kuolemat eivät ole Suomessa vähentyneet, mutta onneksi meillä on koko tämän pandemian aikana ollut vähemmän kuolemia kuin muissa maissa, Ruotsalainen sanoi.

Lähes puolet kuolleista yli 80-vuotiaita

Verkkouutiset yritti kysyä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, ketkä kuolevat Suomessa tällä hetkellä koronavirukseen.

Tavoitetut asiantuntijat eivät halunneet antaa haastattelua, vaan suosittelivat perehtymään THL:n keräämiin tilastoihin.

– Kuolemista on saatavissa tietoa iän, sukupuolen ja rokotusten mukaan. Muita taustatietoja meillä ei ole koottuna ja analysoituna, kertoo THL:n viestintäpäällikkö Piritta Rautavuori sähköpostitse.

Koronaviruksen aiheuttamat kuolemantapaukset kirjataan tartuntatautirekisteriin viiveellä ja sen takia ajankohtaisen tilanteen kuvaaminen on hankalaa. Esimerkiksi THL:n kokoama tilasto koronarokotteiden vaikuttavuudesta ulottuu vain viime vuoden loppuun.

Sen perusteella rokottamattomia kuoli viime syksynä neljän kuukauden aikana (1.9.–31.12.) yhteensä 220, osittain rokotettuja 47 ja täyden rokotussuojan saaneita 365.

Kuolemien ilmaantuvuus sataa tuhatta henkilöä kohden kuukaudessa alttiissa väestössä oli rokottamattomilla 16,60, osittaisella suojalla 6,91 ja kahdella rokotuksella 1,98.

Eli vaikka kuolemien absoluuttinen määrä oli korkeampi rokotettujen keskuudessa, riski kuolla tautiin oli huomattavasti suurempi rokottamattomilla.

Koko epidemian aikana koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Suomessa yhteensä noin 1[nbsp]919 ihmistä. Heistä 1[nbsp]148 on ollut yli 80-vuotiaita. Kuolleista 1[nbsp]024 on ollut miehiä ja 895 naisia.

Naisia on kuollut miehiä enemmän vain yli 80-vuotiaiden keskuudessa.

THL tilastoi kuolemat koronatartunnan yhteydessä, eli osalla menehtyneistä varsinainen kuolinsyy on voinut ollut jokin muu kuin koronavirus.

Edit 27.1.2022 18.18 otsikkoon tarkennettu: kirjataan 14 koronakuolemaa

Uusimmat
MAINOS