Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujalan mielestä keskiviikkona julkistettu hallituksen sote-paketti täydentää hienosti hallituksen aiempia linjauksia.
– Kirkastetaan selkeästi monituottajamallin syntymiseen tähtääviä linjauksia. Voi tykätä, pisteet hallituksen kyvylle toimia johdonmukaisesti, Kujala kirjoittaa Facebook-sivullaan.
Kujala pitää isona plussana sitä, että maakunta erottaa aidosti järjestämisen ja tuotannon eri organisaatioihin (oikeushenkilöihin).
– Valtioneuvosto varmentaa ja maakunnat huolehtivat monipuolisen tuotantorakenteen toteutumisen. Tavoitteena on turvata, että julkisen tuotannon rinnalla on nykyistä enemmän käytettävissä yksityistä ja kolmannen sektorin tuotantoa.
– Ja aiemman linjauksen mukaisesti valinnanvapauslainsäädäntö, joka mahdollistaa, että käyttäjä valitsee itse palveluiden tuottajan. Tämän oltava valmistelun painotus.