Suomen Yrittäjät haluaa vauhtia kuntapalveluiden ulkoistamiseen

Suomen Yrittäjät esittää vapaakuntakokeilua julkisten palveluiden ulkoistamisen vauhdittamiseksi

.– Asialla on kiire. Vanhusten osuus väestöstä kasvaa niin nopeasti, että hyvinvointipalveluiden turvaamiseen tarvitaan uusia keinoja ja rohkeita kokeiluja. Vapaakuntakokeilu olisi sellainen, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala totesi Lahden Yrittäjien ja Lahden kaupunginvaltuuston tapaamisessa maanantaina.

Tilaisuus aloitti sarjan, jossa SY:n paikallisyhdistyksien kutsumana yrittäjät ja valtuustot tapaavat yli 200 kunnassa.

Vapaakuntakokeiluun valittu kunta voisi kokeilla nykyisestä lainsäädännöstä poiketen, mitä palveluita yritykset voisivat tuottaa enemmän kuin nyt.

– Kuntien – ja koko julkisen sektorin – taloustilanne on niin vaikea, että kunnilla ei kerta kaikkiaan ole varaa tuottaa itse kaikkia kuntalaisten tarvitsemia palveluita. Kokeilu vauhdittaisi toimivien palvelumarkkinoiden kehittymistä, Kujala sanoi.

Kokeiluun tulee voimakkaasti liittyä kuntien velvoitteiden vähentäminen. Kujalan mukaan yritykset eivät pääse kehittämään palveluitaan ja investoimaan niihin, kun sääntelyllä rajataan luovat paikalliset ratkaisut pois.

– Hallituksen on nyt totisesti lunastettava lupauksensa liiallisen sääntelyn purkamisessa. SY esitti keväällä 2013 kuntien lakisääteisten tehtävien karsimista ja oman näkemyksensä siitä, mistä tehtävistä voitaisiin luopua.

Kunnilla on jo lähes 600 lakisääteistä tehtävää ja tuhat velvoitetta. Tehtävämäärä on kaksinkertaistunut 20 vuodessa.

– Liiallinen sääntely hidastaa yritystoiminnan kehittymistä ja erityisesti palveluiden välttämätöntä ulkoistamista niiden kehittämiseksi ja monipuolistamiseksi.

Mainos