Suomen vienti Persianlahdelle kaukana huippuvuosista, raakaöljyä ei tuotu lainkaan

Suomen vienti Persianlahden arabimaihin kasvoi generaattorikauppojen ansiosta viime vuoden tammi-lokakuussa, mutta silti se jäi selvästi kännykkäviennin huippuvuosista.

Suomen tavaravienti Persianlahden yhteistyöneuvoston jäsenvaltioihin kasvoi Tullin mukaan vuoden tammi-lokakuussa vuodentakaisesta kahdeksan prosenttia 619 miljoonaan euroon.

Yhteistyöneuvoston jäsenvaltioita ovat Bahrain, Kuwait, Oman, Qatar, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vielä 2000-luvun alussa Suomen vienti näihin maihin oli parhaimmillaan lähes kaksi miljardia vuodessa, mutta vienti väheni Nokian matkapuhelinmyynnin romahdettua.

Viennin kasvu tammi-lokakuussa johtui Tullin mukaan erityisesti Omaniin suuntautuneista, arvoltaan suurista sähkögeneraattorien toimituksista. Sen sijaan vienti Saudi-Arabiaan väheni kolme prosenttia.

Hieman yli puolet Suomen viennistä Persianlahden yhteistyöneuvoston jäsenvaltioihin meni Saudi-Arabiaan ja vajaa kolmasosa Arabiemiirikuntiin. Omaniin meni viennistä vajaa kymmenesosa.

Tuonti näistä maista oli tammi-lokakuussa arvoltaan vain 45 miljoonaa euroa, mikä oli 55 prosenttia edellisvuoden vastaavaa vähemmän.

Tuonnin arvon romahdus johtuu Tullin mukaan Suomeen suuntautuneiden öljytoimitusten päättymisestä. Suomi ei tuonut tammi-lokakuussa Persianlahden yhteistyöneuvoston jäsenvaltiosta raakaöljyä lainkaan.

Mainos