[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”limnell-remes-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Sotatieteiden tohtori ja Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll kuulostaa jo puhelimessa innokkaalta.
– Se kirja on nyt vieläkin ajankohtaisempi kuin vuonna 2015.
Nykypäivä on kutsunut Limnéllin Helsingin keskustakirjasto Oodin kahvilaan keskustelemaan Ilkka Remeksen kirjasta Jäätyvä helvetti. Vuonna 2015 julkaistu kirja on fiktiivinen romaani, jossa kuvataan jännittävin juonenkääntein, miten Venäjä lamauttaa suomalaisen yhteiskunnan toiminnan kyberiskuillaan. Kun ihmiset jäävät paukkupakkasilla ilman sähköä viikoiksi, saa Venäjä mahdollisuuden kiristää Suomea. Ensin vaaditaan tukikohtia. Sitten muutakin.
Limnéll on lukenut kirjan kahdesti. Sen tapahtumat ovat tuoreessa muistissa. Mennään siis suoraan asiaan. Miksi kirja on nyt entistä ajankohtaisempi?
– Neljä vuotta turvallisuuspolitiikassa ja muuttuvassa maailmassa on pitkä aika. Kun lukee tätä kirjaa huhtikuussa 2019, hybridiuhkat ovat yhä keskeisempiä uhkia Suomen turvallisuudelle.
Hybridiuhkilla tarkoitetaan erilaisia vaikuttamis- ja painostuskeinoja, joita tehdään tarkoituksellisesti sodan julistamiskynnyksen alapuolella. Hybridiuhkien keihäänkärkinä ovat informaatiovaikuttaminen sekä esimerkiksi sähkö- tai tietoliikenneverkkoihin kohdistuvat kyberiskut.
Valtioneuvoston puolustusselontekokin vuodelta 2017 linjaa turvallisuusuhkien muutoksesta varsin suoraan: ”Kyber- ja informaatiovaikuttamista on kohdistettu lähialueillemme ja myös Suomeen muun muassa kriittistä infrastruktuuria, teollisuuslaitoksia sekä poliittista päätöksentekojärjestelmää ja kansalaisia vastaan.”
Kirjailija Ilkka Remes sivusi itse Jäätyvän helvetin suhdetta todellisuuteen Apu-lehdelle 2015 antamassaan haastattelussa näin: ”Pyrin esittämään mahdollisimman realistisia skenaarioita, joiden toteutuminen on mahdollista. Tapahtumien todennäköisyyksien täytyy sen sijaan olla riittävän pieni, jotta ne soveltuvat jännitysromaaniin.”
Fiktio ja faktat on syytä pitää erillään. Limnéll arvioi kuitenkin, että Jäätyvän helvetin uhkakuvassa on paljon samaa, mitä hän on käsitellyt ministeri Jaakko Iloniemen kanssa viime vuonna julkaisemassaan asiantuntijakirjassa Uhkakuvat.
Jännitysromaani on kuitenkin jännitysromaani. Limnéllin mielestä on epätodennäköistä, että ”näin dramaattisia asioita tapahtuisi” viitaten Remeksen kirjaan. Sähköt voivat katketa – mutta tuskin viikkokausiksi. Uhkakuva ei ole sinänsä kuitenkaan kaukaa haettu. Venäjähän on pyrkinyt ja kyennytkin häiritsemään Ukrainan sähkönjakelua talvipakkasilla.
– Kyllä meillä Suomessa tällaisiin häiriötilanteisiin on varauduttu ja varaudutaan jatkossakin, Limnéll vakuuttaa.
Sen sijaan Limnéll uskoo Suomeen kohdistuvan lähitulevaisuudessa todennäköisesti maltillisempia hybridi-iskuja. Kyse voi olla pienemmistä häiriöistä tietoliikenneverkoissa ja erilaista informaatiovaikuttamista, joiden vaikutus pidemmällä aikavälillä voi olla varsin merkittävä.
Limnéllin mielestä on tärkeää, jos Remeksen kirja saa itse kunkin pohtimaan, miten selvitä ilman sähköä tai nettiyhteyttä – vaikka pari–kolmekin päivää. Hän muistuttaa, ettei täydellistä turvallisuutta ole. Eikä häiriöiden takana tarvitse olla Venäjä. Kyse voi olla luonnonilmiöstäkin. Ei ole pahitteeksi, jos kotoa löytyy paristoilla toimiva radio tai kuivamuonaa.
– Vielä isompi asia on kuitenkin ihmisten henkinen sietokyky erilaisissa häiriötilanteissa, Limnéll korostaa.
Remeksen jännitysromaanissa ihmisten henkinen sietokyky kärjistyy äärimmilleen. Taistelu lämmöstä ja ruoasta saa suomalaiset kääntymään toisiaan vastaan. Kaduilla vallitsee vahvemman oikeus.
Sisäisen turvallisuuden tilanne on muuttunut tavalla, joka on yllättänyt meidät poliisihallintoa myöten (s.214)[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1556310161560{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”limnell-remes-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Ilkka Remeksen romaanissa tapahtumien juonenkäänteet kietoutuvat myös vahvasti osaksi Suomen turvallisuuspoliittista päätöksentekoa ja ratkaisuja.
Nato-jäsenyys olisi pelastanut Suomen suurilta ongelmilta. Mutta nyt kun ongelmien kanssa jo painittiin, oli pakko turvautua niihin oljenkorsiin, joita ylipäänsä oli tarjolla (s.154)
Jännitysromaanissa isot EU-maat eivät halua ajautua konfliktiin Venäjän kanssa ”unionin perukoilla olevien maaplänttien takia”. Kirja maalaakin varsin pessimistisen kuvan EU:n kautta saatavasta avusta:
”Poliitikot puhuvat Lissabonin sopimuksen avunantolausekkeesta, jonka perusteella Suomi saattaisi saada kahdenvälistä apua”, komentaja huokaisi. ”Kuinka kukaan voi olla sellaisen haihattelun asteella näin vakavassa tilanteessa?” (s. 306)
Tähän kannattaa pysähtyä. Miten oikeilla jäljillä Remes on?
Jos Suomeen kohdistuisi laajamittainen kyberhyökkäys, Limnéllin mukaan on ”erittäin hyvä kysymys”, minkälaista kansainvälistä apua Suomi käytännössä saisi. Hän muistuttaa, ettei Suomi ole Naton turvatakuiden alla, vaikka tekeekin puolustusliiton kanssa hyvin läheistä yhteistyötä.
– EU:lla on toki omat solidaarisuus- ja turvalausekkeensa, mutta kyllä kaikkein olennaisin turvalauseke siinä tilanteessa olisi, että olemme Naton jäseniä ja kuulumme viidennen artiklan piiriin.
Jarno Limnéll on vakuuttunut siitä, että seuraavalla vaalikaudella kansainvälinen turvallisuusyhteistyö korostuu entisestään. Kyse ei ole vain Natosta, vaan transatlanttisesta yhteistyöstä, Ruotsi-yhteistyöstä ja EU:n turvallisuusaloitteiden eteenpäin viemisestä. Kaikki nämä vahvistavat osaltaan Suomen turvallisuutta.
– Se, mitä meillä ehkä vähän vältetäänkin sanomasta, on se, että erityisesti suhde Yhdysvaltoihin on erittäin tärkeä Suomen turvallisuudelle, Limnéll painottaa.
Naton turvatakuut koskettavat kuitenkin vain jäsenmaita. Limnéll muistuttaa, että vaikka Naton viidennessä artiklassa puhutaan ”aseellisesta hyökkäyksestä”, puolustusliitto tunnistaa uudet sodankäynnin muodot. Natossa on viime vuosina käyty keskustelua ja huippukokouksissa tehty päätöksiäkin siitä, että esimerkiksi vakava kyberhyökkäys voisi aktivoida viidennen artiklan kollektiivisen puolustuksen.
– Keskeinen ja kuuma kysymys tietysti on, miten vakava kyberhyökkäyksen pitäisi olla, jotta viidettä artiklaa lähdettäisiin soveltamaan. Ja tähän ei ole olemassa selkeää vastausta. Nämä ovat viime kädessä poliittisia päätöksiä.
Uudet sodankäynnin muodot haastavatkin Naton viidettä artiklaa. Limnéllin mukaan puolustusliitossa voidaan joutua tapauskohtaisesti puntaroimaan, riittääkö artiklan soveltamiseen esimerkiksi isku terveystietojärjestelmään, jonka yhteydessä ihmisten tietoja manipuloitaisiin vai edellytetäänkö perinteisessä mielessä fyysisiä tuhoja ja ihmisuhreja.
Remeksen jännitysromaanissa kyberhyökkäyksen seuraukset ovat ihmishengille vakavat:
Eri arvioiden mukaan koko maassa oli 6 000–8 000 kuolonuhria. Se oli käsittämätön määrä, lähes 10 prosenttia talvi- ja jatkosodan uhreista. Mutta tällä kertaa uhrit olivat siviilejä (s. 316)
Kirjassa sohaistaan myös Venäjän käsitystä Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta. Moskovassa ja Kremlissä ”pohditaan”, antaisiko Suomi isäntämaasopimuksen nojalla Naton käyttää alueitaan vai noudattaisiko Suomi Venäjän komentoa pysytellä ”puolueettomana”.
Onko tällä kuvauksella mitään totuuspohjaa? Että Venäjä voisi ajatella Suomen olevan yhä harmaalla vyöhykkeellä?
– Vaikea tietysti sanoa, mitä Kremlissä viime kädessä ajatellaan, mutta kyllä Suomesta on hyvin selkeästi viestitetty, että olemme osa länttä ja sen turvallisuusrakenteita.
Kirja ei ole suinkaan pelkkää Nato-suitsutusta, vaan kirjan lehdillä uskalletaan nostaa esiin vakava kysymys: voivatko jäsenmaat luottaa viime kädessä Natoon?
Washington pyrkii estämään konfliktin leviämisen Baltiaan, koska silloin paljastuisi Naton kyvyttömyys saada aikaan päätös viidennen artiklan käyttöönotosta (s.404)
Taustalla on jäsenmaiden pelko kriisin kärjistymisestä kolmanneksi maailmansodaksi lukuisine siviiliuhreineen.
– Jos jäsenmaat eivät pysty luottamaan siihen, että viides artikla toimii, niin kyllä koko puolustusliitto menettää siinä vaiheessa merkityksensä ja uskottavuutensa, Limnéll toteaa painokkaasti.
Paljastamatta liikaa juonenkäänteitä, todetaan kuitenkin se, että kirjan jäätyvä helvetti lukuisine ihmisuhreineen operoitiin idästä – tarkoituksena estää Suomen Nato-jäsenyys.
Tällä operaatiolla jäsenyydelle luodaan kategorinen stoppi pitkälle tulevaisuuteen (s. 306)
Tässä taisi kirjailijan mielikuvitus lähteä pitkälle laukalle?
– On erilaisia arvioita siitä, miten Venäjä reagoisi siihen, jos Suomi päättäisi lähteä hakemaan Nato-jäsenyyttä. Ydinviesti tässä pitää olla se, että Suomi tekee päätöksensä itsenäisesti. Ei Venäjä siitä (Nato-hakemuksesta) varmasti pitäisi, mutta tuskin Jäätyvä helvetti -kirjan tapaisiin toimenpiteisiinkään sen takia ryhtyisi.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1556310161560{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”limnell-remes-03″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Jarno Limnéllin mielestä Ilkka Remeksen jännitysromaanissa hyvää on se, jos se lisää ihmisten kriisitietoisuutta ja ymmärrystä erilaisista hybridiuhkista. Kolikon toinen puoli on se, missä määrin erilaisia uhkia ja riskejä kannattaa tuoda julkiseen keskusteluun.
– Tärkeää on, ettemme lähde luomaan tarpeettomasti pelon ja uhkien ilmapiiriä suomalaiseen yhteiskuntaan ja turvattomuutta ihmisten mieliin. Tällöin toimimme juuri niin, kuin joku ulkopuolinen valtio haluaisi meidän toimivan.
Remeksen jännitysromaaneista kuultaa kirjailijan vahva turvallisuuspoliittinen osaaminen sekä jossain määrin myös hämmästyttävä kyky ennakoida tulevaisuuden tapahtumia. Airiston Helmi -operaation jälkimainingeissa 2018 ihmeteltiin, miten Remes jo Jäätyvässä helvetissä kuvasi venäläisten strategisia omistuksia – juuri Paraisten vesillä.
Yksi Igorin bulvaanien kautta omistamista yhtiöistä oli viime vuosina ostanut yksitellen merenranta- ja saarikiinteistöjä (s. 177)
Jarno Limnéll nostaa haastattelussa muutamankin kerran esiin huolenaiheensa siitä, kerrotaanko suomalaisessa yhteiskunnassa turhankin avoimesti erilaisista haavoittuvuuksista. Remes kun on antanut ymmärtää keränneensä taustatietonsa paljolti julkisista lähteistä.
– Toivottavasti Remeksen kirja kannustaa pohtimaan myös sitä, mitä kaikkea tietoa kannattaa julkisesti jakaa, koska näitä luetaan myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Limnéllin mielestä Remes ei paljasta Jäätyvässä helvetissä kuitenkaan liikoja ja tiedostaa myös ongelman. Tämä ilmenee hyvin kirjan jälkisanoista:
Olen tarkoituksella muuntanut tai jättänyt tarinasta pois yhteiskuntamme haavoittuvuuteen liittyviä, julkisista lähteistä löytyviä yksityiskohtia ja toivoisin, että sellaisten paljastamisessa oltaisiin varovaisempia. Avoimuuden ei aivan joka asiassa tarvitse olla itseisarvo.
Jutun kursivoidut sitaatit ovat suoria lainauksia Ilkka Remeksen kirjasta Jäätyvä helvetti.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]