Osakeanti tähtää teollisten yritysten uudistamiseen, monipuolistamiseen ja kasvuun sekä biotalous-, cleantech- ja terveysalan kasvua edistävään pääomasijoitustoimintaan.
Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelma on osa laajempaa hallituksen toimenpidekokonaisuutta, jolla pyritään vahvistamaan teollisuuden asemaa osana elinvoimaista elinkeinorakennetta. Ohjelma on tarkoitus rahoittaa siihen kohdennetulla yhteensä sata miljoonan euron määrärahalla tänä ja ensi vuonna.
Yhtiöllä on valmiudet tehdä sijoituksia uuden ohjelman puitteissa jo lähikuukausina. Teollisuussijoituksen kautta kanavoitavalla sadan miljoonan panostuksella kootaan pk-yrityksille 300-400 miljoonan euron rahoitus yksityisen pääoman katalysointivaikutuksen kautta.
Suomen Teollisuussijoituksen hallinnoitavat varat ovat yhteensä yli 900 miljoonaa euroa.
Sijoituskohteena on suoraan tai rahastojen kautta 515 yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 50 000 henkilöä.