Suomella ei ole edellytyksiä kunnon kasvuun ilman rajuja muutoksia, sanoo Handebankenin ekonomisti Tiina Helenius Talouselämän haastattelussa.
Uudenkaupungin autotehdas palkkaa yli tuhat työntekijää ja Kemijärven sellutehdas sai rahoittajan. Valtiovarainministeriö kuitenkin ennustaa vuosille 2017 ja 2018 vain prosentin kasvua.
– Kauneus on katsojan silmässä. Samanlaista kasvua ei ole tulossa, mikä oli ennen finanssikriisiä, Helenius sanoo.
OECD:n ennuste arvioi Suomen potentiaaliseksi kasvuvauhdiksi noin puoli prosenttia, komissio noin 0,6 prosenttia. Potentiaalinen kasvuvauhti tarkoittaa sitä, minkä verran talous voi kasvaa ilman inflaatiota, kun resurssit ovat täyskäytössä.
– Tähän kasvuun meillä on edellytykset. Jopa Suomen bkt:n 1,5 prosentin kasvu heinä–syyskuussa on jo nopeaa, Helenius sanoo.
Talouden pitkän ajan kasvu on hänen mukaansa hitaampaa, jos tuottavuus ei kompensoi työikäisen väestön määrän hidasta kasvua.
– Tällaisessa tilanteessa myös elvytys synnyttää vain marginaalisesti kasvua – enemmän se synnyttää kustannuspaineita, Helenius kertoo.
Hänen mukaansa edessä on kaksi tietä: pitää yrittää tukea kasvupotentiaalia tai sitten pitää sopeuttaa hyvinvointivaltiota uuteen tilanteeseen, jossa sen rahoitus kutistuu.
Heikko vienti on Heleniuksen mukaan Suomen talouden suurin ongelma, vaikkakin monella yrityksellä menee jo hyvin.
– Isot yritykset ovat voineet hyödyntää tehtaitaan ja alihankkijoitaan maailmalla ja ylläpitää näin kannattavuuttaan. Pienille ja keskisuurille yrityksille se ei ole niin helppoa. Pk-yritysten voittomarginaalit ovat heikentyneet ja ovat edelleen hurjasti matalammat kuin ennen vuotta 2008. Pk-yritysten on yhä vaikeampi satsata uusiin tuotteisiin ja hakea uusia markkinoita, Helenius sanoo.
Hänen mukaansa pääomahyödykkeiden viennin osuus koko tavaraviennistä on pudonnut noin 10 prosenttiyksikköä vuoden 2008 jälkeen ja välituotteiden vienti on kasvanut. Se tarkoittaa, että suomalaisyritysten jalostusaste on rajusti heikentynyt. Suomi siis vie aiempaa enemmän tavaroiden tai palveluiden osia – alihankintaa – kuin valmista lopputuotetta.
– Mun järjen mukaan tämä tarkoittaa, että olemme entistä enemmän hinnan ottaja, ei hinnan asettaja. Silloin kustannuskilpailukyky on oleellista, tarvitaan pidemmän ajan palkkamalttia. Tulonjaon täytyy suosia yrityksiä jonkun matkaa, Helenius sanoo.