Kasvulukua on laskettu yhdellä prosenttiyksiköllä viime syyskuusta ja lasku on lähes kokonaan seurausta Venäjän aloittamasta hyökkäyssodasta Ukrainaan. Ensi vuoden talouskasvuksi Etla ennusta vain yhtä prosenttia.
Maailmantalous elpyy tänä vuonna neljän prosentin ja ensi vuonnakin noin kolmen prosentin vauhtia. Taloustilannetta varjostavat Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekä sodan seurauksena asetetut pakotteet.
Sota ja pakotteet leikkaavat talouskasvua ainakin kolmen mekanismin kautta, arvioi Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus.
– Ensinnäkin hyökkäys lisää taloudellista epävarmuutta, mikä voi lykätä investointeja ja työllistämispäätöksiä. Hyökkäyksellä on toisaalta epävarmuuden kautta välittyvä vaikutus öljyn hintaan. Merkittävin vaikutus tulee kuitenkin EU:n ja muiden länsimaiden Venäjälle asettamien pakotteiden kautta. Sitä voisikin luonnehtia jo hyökkäyksen aiheuttamaksi ulkomaankauppasokiksi, Lehmus sanoo.
Kehittyneistä maista kasvu on tänä vuonna kohtalaista Yhdysvalloissa (3,7 %) ja Britanniassa (4 %), kun kumpikin maa kärsii varsin vähän Venäjän aiheuttamasta sodasta ja talouspakotteista. Kiinan talous kasvaa 4,5 prosenttia tänä ja ensi vuonna. Kiinan taloudella on omat ongelmansa, ja haasteita riittää vielä koronapandemiasta ulostulossakin.
Euroalue kärsii pakotteista ja Venäjän kaupan vähenemisestä monia muita enemmän, erityisesti ne maat, jotka käyvät paljon kauppaa Venäjän kanssa. Silti, euromaiden talous kasvaa 3,7 prosenttia tänä vuonna ja kaksi prosenttia ensi vuonna. Venäjän toimien takia useat Euroopan maat ovat myös kasvattamassa puolustusbudjettejaan.
Lehmus huomauttaa, että arvioihin liittyy nyt suurta epävarmuutta, koska sodan jatkoa ja sen välillisiä seurauksia voidaan yrittää ennustaa vain suuntaa antavasti.
Rahapolitiikka kiristyy kuluvan vuoden aikana. Yhdysvaltojen keskuspankki Fed nostanee ohjauskorkoa tänä vuonna viidesti ja ensi vuonna neljä kertaa. Niinpä oletetuilla 0,25 prosenttiyksikön korotuksilla Yhdysvaltojen ohjauskorko asettuisi ensi vuoden loppuun mennessä vaihteluvälille 2,25–2,5 prosenttia.
Myös EKP on nopeuttanut koronnostoaikatauluaan.
– EKP nostanee ohjaus- ja talletuskorkoa heti ensi vuoden alussa – siitäkin huolimatta, että Ukrainan kriisi tuo riskejä euroalueen talousnäkymään, Etla arvioi.
Vienti kasvaa Etlan mukaan tänä vuonna noin 5,5 prosenttia ja ensi vuonna yhä viisi prosenttia. Investoinnit lisääntyvät reilut 3,5 prosenttia tänä vuonna ja liki kolme prosenttia vuonna 2023.
Yksityinen kulutus kohenee pari prosenttia tänä vuonna, kun palveluiden kulutus elpyy. Vuonna 2024 Suomen bkt:n odotetaan kasvavan 1,5 prosenttia, mikä on lähellä Suomen potentiaalisen tuotannon kasvuvauhtia.
Palveluvienti vauhdittuu, tavaravienti kasvaa hitaammin
Etla ennustaa viennin määrän kasvavan tänä vuonna 5,6 prosenttia. Tavaroiden vienti kasvaa vain 1,3 prosenttia, sillä Venäjä-pakotteet ja metsäyhtiö UPM:n lakko leikkaavat kasvua. Metsäteollisuuden vienti heikkeneekin viime vuodesta.
Erityisesti kone- ja laitevienti sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuus kärsivät Venäjä-pakotteista. Myös elintarvikevienti vähenee selvästi Venäjän sotatoimien takia. Palveluviennin Etla ennustaa kasvavan yli 16 prosenttia, kun turismi Euroopasta elpyy heikosta vertailuvuodesta.
Ensi vuonna viennin määrä kasvaa viitisen prosenttia, Etla arvioi. Vienti saa edelleen vetoapua kansainvälisen talouden elpymisestä Venäjä-pakotteista huolimatta.
Palveluiden viennin odotetaan kasvavan noin kahdeksan prosenttia ensi vuonna ja koko viennin neljä prosenttia vuonna 2024. Kustannuskilpailukyvyn heikkeneminen tänä ja ensi vuonna hidastaa hieman viennin elpymistä ennustejaksolla.
Investoinnit kasvavat tänä vuonna 3,6 prosenttia. Asuinrakentamisen ennustetaan kasvavan vajaat 2 prosenttia. Vuonna 2023 investointien kasvu hidastuu hieman. Teollisuuden isot investointihankkeet näkyvät erityisesti kone- ja laiteinvestointeina ja investointiaste nousee ennustejaksolla.
Inflaatio kiihtyy selvästi
Kuluttajahintojen ennustetaan nousevan tänä vuonna 3,3 prosenttia. Inflaatiota kiihdyttävät liikenteen ja asumisen hintojen kohoaminen, missä energian hinnan nousu on erittäin merkittävässä roolissa.
Myös elintarvikkeiden hinnoissa on nousupainetta. Ensi vuonna kuluttajahintojen nousu hidastuu 1,9 prosenttiin, kun energian hintoihin odotetaan laskua.
Nimellisansioiden ja muiden tulojen sekä työllisyyden hidaskin kasvu tukevat yksityistä kulutusta tänä ja ensi vuonna. Yksityisen kulutuksen ennustetaan kasvavan tänä vuonna 2,2 ja ensi vuonna 1,6 prosenttia. Iso osa tämän vuoden kulutuksen kasvusta on ns. kasvuperintöä edellisvuodelta.
Tulokehitystä merkittävämpi vaikutus on säästämisasteen alentumisella, kun kohonnut inflaatio syö kotitalouksien reaalituloja.
Hyvä suhdanne auttanut työllisyyden kasvua
Hyvä työmarkkinatilanne pehmittää Venäjä-pakotteiden sekä muiden sotaan liittyvien tekijöiden tuomaa sokkia. Työllisten määrän ennustetaan kasvavan tänä vuonna noin 32[nbsp]000 henkilöllä. Tänä vuonna työttömyysaste laskee 6,8 prosenttiin. Työllisyysasteen ennustetaan nousevan tänä vuonna keskimäärin 73,5 prosenttiin.
Etla toteaa, että osaavan työvoiman saatavuus ja työvoimapula ovat muodostuneet odotettua suuremmaksi työllisyyden kasvun esteeksi. Ensi vuonna työllisyyden kasvu jatkuu, mutta hitaana. Työttömyysaste laskee 6,7 prosenttiin ja työllisyysasteen odotetaan paranevan 73,7 prosenttiin.
Riskejä näköpiirissä
Suurimmat riskit Etlan ennusteessa liittyvät uuteen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen sekä maailmankaupan logistiikan ja tarjontaketjujen jatkuviin pullonkauloihin, raaka-aineiden hintojen voimakkaaseen kohoamiseen ja mahdollisiin uusiin koronaviruksen muunnoksiin.
Venäjän tilanne voi yllättää negatiivisesti. Isoja huolia syntyy myös siitä, että istuva hallitus ei halua enää tehdä uusia, työllisyysastetta olennaisesti nostavia politiikkatoimia, huomauttaa Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.
– Turvallisuustilanteen heikkeneminen korostaa entisestään hyvän taloudenpidon merkitystä, uudistukset ja työllisyystoimet olisivat nyt olennaisen tärkeitä. Nykylinja ei turvaa Suomen tulevaisuutta ikääntymiseltä eikä sodan uhkalta, Kangasharju toteaa.