Tullin ennakkotilaston mukaan viennin arvo laski toukokuussa viime vuoden vastaavasta kuusi prosenttia 4,7 miljardiin euroon. Tuonti puolestaan rojahti 10 prosenttia vajaaseen 4,6 miljardiin.
Tuonnin heikentymisen takia kauppatase kääntyi toukokuussa ylijäämäiseksi ensi kerran viime vuoden marraskuun jälkeen. Ylijäämää syntyi 90 miljoonaa euroa. Alijäämää on kuitenkin tammi-toukokuun aikana jo ehtinyt kertyä yhteensä 665 miljoonaa euroa.
Kaikki tärkeä tuonti väheni
Kaikkien tärkeiden tuoteluokkien tuonti väheni Tullin mukaan toukokuussa vuoden takaisesta.
Sähkötekniikan, koneiden ja laitteiden, raudan ja teräksen sekä malmirikasteiden tuonnin arvo jäi selvästi pienemmäksi kuin vuosi sitten.
Iso-Britannia oli ainoa tärkeä maa, josta tuonti kasvoi. Lisäksi tuonti EU:n ulkopuolelta väheni selvästi EU-tuontia enemmän.
Viennin supistuminen puolestaan johtui Tullin mukaan lähinnä EU-maihin suuntautuneen viennin hiipumisesta. Tärkeistä vientimaista vain Ruotsi ja Kiina olivat selvässä kasvussa.
Toukokuussa vähenivät erityisesti sähköteknisten tuotteiden vienti sekä raudan ja teräksen vienti. Öljytuotteiden ja paperimassan vienti sen sijaan kasvoi viimevuotista suuremmaksi.