Rajavartiolaitoksen lentokone lähti keskiviikkona Turusta kohti Italiaa, jonne sen on tarkoitus saapua torstaina.
Suomi sai yhdessä muiden maiden kanssa pyynnön koneen lähettämisestä Välimerellä Lampedusan saaren lähistöllä lokakuun alkupuolella tapahtuneiden onnettomuuksien vuoksi. Pelkästään lokakuun aikana noin 350 ihmistä on menehtynyt Italian Lampedusan ja Maltan vesillä.
– Nopea reagointimme oli mahdollista aikaisemmista operaatioista saamiemme kokemusten perusteella, Vartiolentolaivueen apulaiskomentaja Matti Lallukka sanoo.
Hänen mukaansa henkilöstön joustamisen ja toisen koneen ansiosta Rajavartiolaitos pystyy samaan aikaan suorittamaan valvontalentoja myös kotimaassa.
Edellisen kerran suomalainen valvontalentokone oli vastaavissa tehtävissä loppukeväästä ja kokonaisuudessaan operaatio on jo kymmenes.