”Suomen puolustusta ei ehkä pidetä uskottavana joka ilmansuunnassa”

Upseeriliiton pääsihteerin mukaan Suomen puolustuksen pitäisi olla uskottava ulkomaisten toimijoiden silmissä.

– Sehän ei riitä, että me Suomessa itse pidämme puolustustamme uskottavana. Meidän puolustuksen pitäisi olla sillä tavalla uskottava, että ulkomaalaiset kenraalit, everstit ja poliittinen johto pitävät Suomen puolustusta uskottavana, sanoo Upseeriliiton pääsihteeri kapteeniluutnantti Hannu Sipilä Ylen Ykkösaamussa.

Sipilän mukaan tilanteessa on tällä hetkellä parantamisen varaa.

– Minusta kyllä vähän näyttää siltä, että Suomen puolustusta ei ehkä pidetä ihan joka ilmansuunnassa uskottavana.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi maanantaina A-studiossa, että Suomen resurssit eivät riitä uskottavan puolustuksen ylläpitoon. Niinistö kertoi näkemyksistään Kultaranta-keskustelutapahtuman lopuksi.

Sipilän mielestä poliittisen johdon pitäisi tehdä päätöksiä, joiden avulla puolustusmäärärahoja voitaisiin kehittää pitkäjänteisesti. Puolustusmenoja on leikattu noin 250 miljoonaa euroa tällä hallituskaudella.

– Eli selkeä korotus puolustusbudjettiin. Nykyiset leikkaukset ovat olleet noin 10 prosenttia puolustusbudjetista. Leikkaukset pitäisi perua, eli 10 prosentin korotus.

Puolustusvoimat on esittänyt nykyinen heikko taloustilanne huomioon ottaen hieman maltillisempia korotuksia.

– On puhuttu 150 miljoonasta eurosta.

Sipilän mukaan leikkausten perumisten myötä puolustuksesta tulisi ainakin uskottavampi kuin tällä hetkellä.

Mainos