Verkkouutiset

Pelastustyöntekijöitä Turkissa maanjäristysten jälkeen 6. helmikuuta 2023. AFP / LEHTIKUVA / REMI BANET

Suomen Punainen Risti ohjaa 300000 euroa Turkin ja Syyrian maanjäristysalueille

Kotinsa menettäneet tarvitsevat suojaa kylmältä säältä, puhdasta vettä, ruokaa ja henkistä tukea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon, jolla autetaan Turkin ja Syyrian maanjäristyksissä loukkaantuneita ja kotinsa menettäneitä.

Suomen Punaisen Ristin lahjoittamasta avustussummasta puolet ohjataan apuun Turkissa ja puolet apuun Syyriassa. Kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatio tukee Turkin ja Syyrian Punaisten Puolikuiden työtä maanjäristysalueella.

Molemmissa maissa paikallisten Punaisten Puolikuiden vapaaehtoiset ja työntekijät ovat auttaneet raunioihin jääneiden etsinnöissä, järjestäneet sairaalakuljetuksia sekä antaneet loukkaantuneille ensiapua. Kotinsa menettäneille on jaettu ruokaa ja avustustarvikkeita sekä järjestetty väliaikaista majoitusta.

Auttajat työskentelevät maanjäristyksen jäljiltä vaikeissa olosuhteissa. Syyriassa pitkään jatkunut konflikti ja tarvikkeiden huono saatavuus hankaloittavat pelastustöitä entisestään.

– Paikallisten auttajien rooli on ensimmäisten vuorokausien aikana ratkaisevan tärkeä ihmishenkien pelastamiseksi. Samalla, kun pelastus- ja raivaustyöt etenevät, on pystyttävä auttamaan kotinsa menettäneitä. He tarvitsevat nyt perusasioita: suojaa kylmältä säältä, puhdasta vettä, ruokaa ja henkistä tukea. Olemme valmiina lisäämään apuamme sen mukaan, mitä tukea Turkin ja Syyrian Punaiset Puolikuut paikan päällä tarvitsevat, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen tiedotteessa.

Suomen Punaisella Ristillä on valmius lähettää paikan päälle rahallisen tuen lisäksi materiaaliapua, avustustyöntekijöitä sekä terveydenhuollon ja logistiikan katastrofivalmiusyksiköitä.

Kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaation tavoitteena on auttaa 300 000 ihmistä Syyriassa ja 300 000 ihmistä Turkissa. Apua suunnataan erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville, kuten yhden huoltajan perheille, lapsille, vammaisille ja ikääntyneille.

Biltema Foundationilta lahjoitus

Bilteman perustama Biltema Foundation -säätiö on tehnyt ison rahalahjoituksen Turkin ja Syyrian kriisin keskellä avustavalle järjestölle.

Yksi Biltema Foundationin toiminnan painopisteistä on tarjota apua maailmanlaajuisissa kriiseissä. Maanjäristykset Turkin ja Syyrian halki kulkevalla itäisellä Anatolian laatalla ovat johtaneet valtaviin tuhoihin ja akuuttiin humanitääriseen kriisitilanteeseen. Biltema haluaa luonnollisesti osoittaa tukensa ja auttaa ihmisiä, jotka elävät vaikean tilanteen keskellä.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö toimii jo paikan päällä alueella. Sen operatiivinen tiimi tekee kovasti töitä tarjotakseen välitöntä tukea, arvioidakseen tilanteen ja tarpeet sekä voidakseen ryhtyä oikeisiin toimenpiteisiin. Alkuvaihe on edelleen kriittinen ja pääsy joillekin alueille erittäin vaikeaa.

Biltema Foundation lahjoitti keskiviikkona lähes 900 000 euroa (10 milj. SEK) Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön hätärahastoon tukeakseen sen työtä.

– Me Biltema Foundationissa haluamme luonnollisesti olla mukana auttamassa ja tukemassa tässä vaikeassa tilanteessa. Lääkärit ilman Rajoja -järjestöllä on kokemusta ja tietoa katastrofialueilla työskentelystä, ja se pyrkii toiminnallaan lieventämään käynnissä olevan humanitäärisen katastrofin vaikutuksia, toteaa Biltema Foundationin edustaja Adelina Voci tiedotteessa.

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)