Verkkouutiset

Ben Zyskowicz. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Suomen pitäisi kertoa, milloin Natoon haetaan

Kirjoittajan mukaan olisi tehtävä selväksi, mitkä ja missä tapahtuvat Venäjän toimet laukaisevat kynnyksen, jonka seurauksena Suomi hakee puolustusliittoon.
Kimmo Sasi
Kimmo Sasi
Varatuomari, entinen kokoomuksen kansanedustaja ja entinen liikenne- ja viestintäministeri.

Venäjä on tehnyt Yhdysvalloille ja Natolle ehdotuksia, joiden tarkoituksena on luoda Venäjälle turvallisuusvyöhyke ja estää Naton laajentuminen. Ulkoministeriön tiedottajan mukaan kielto koskisi myös Suomea ja Ruotsia.

Suomen turvallisuuspolitiikan olennainen osa on pitkään ollut niin sanottu Nato-optio. Heikko EU ei istu neuvottelupöydässä Euroopan turvallisuuspoliittisesta tulevaisuudesta, eikä myöskään Suomi. Jotta Suomi ei olisi ajopuu, tulisi Suomen nyt määritellä Nato-optionsa sisältö. Presidentti Sauli Niinistön luoma laaja ulkopoliittinen konsensus antaa siihen hyvät mahdollisuudet.

Kolmas, veretön maailmansota päättyi Neuvostoliiton ja sosialismin luhistumiseen. Kansa kapinoi kaikissa sosialistisissa maissa. Ihmiset halusivat markkinatalouden antaman paremman elintason ja vapautta. Markkinatalous toi tavarat kauppaan. Mutta Venäjän ensimmäinen kymmenvuotinen demokratiakokeilu joutui epäsuosioon, kun palkkoja ja eläkkeitä ei maksettu. Venäjällä on jälleen palattu vahvan johtajan kaipuun aikaan.

Boris Jeltsinin aikana tavoitteena oli rakentaa yhteinen eurooppalainen talo. Venäjää ja EU:ta ryhdyttiin toiveikkaasti tuomaan lähemmäs toisiaan. Venäjä kuitenkin yllättyi, kun Venäjän taloutta ryhdyttiin sopeuttamaan EU:n talouteen. EU jopa ylimielisesti kertoi, että sopeuttaminen tapahtuu siten, että Venäjä alkaa noudattaa EU:n sääntöjä. Suurvallalle se, että asioista ei neuvotella, oli vaikea ymmärtää. Yhteisen Euroopan rakentamisen idea hiipui.

Kansainvälisellä näyttämöllä USA nousi yksin johtavaan asemaan. Kun entiset Varsovan liiton jäsenmaat ja jopa neuvostotasavallat halusivat vahvistaa itsenäisyyttään, pyrkivät ne mahdollisimman tiiviisiin suhteisiin Yhdysvaltoihin ja EU:hun. Venäjän yhteiskuntamalli ei ole kilpailukykyinen. Mutta tämä kansojen itsemääräämisoikeuteen perustuva poliittinen toiminta on samalla synnyttänyt Venäjällä mielikuvan lännen tunkeutumisesta Äiti-Venäjän alueelle.

Vladimir Putin ei pelkää, että Nato hyökkäisi Venäjälle. Läntiset toimijat käyvät kuitenkin vahvaa, jopa vihamielistä, kampanjaa Venäjän poliittista järjestelmää vastaan. Putinia demonisoidaan. Putin on kokenut kansan voiman 1991 Gennadi Janajevin junttaa kaadettaessa ja 2013 Maidanilla Kiovassa. Putin pelkää, että mitä lähempänä länsi on Venäjää, sitä helpompi on pyrkiä sisäiseen vallankumoukseen Venäjällä.
Toisen maailmansodan syy oli siinä, että Saksaa nöyryytettiin. Syntyi vastavoima, vahva kansallistunne, sotilasvoima ja pyrkimys vääryyksien korjaamiseen jopa sotilaallisella voimalla.

Venäjä ja venäläiset kokevat maansa nöyryytetyksi. Putinin politiikka onkin vuodesta 2006 perustunut Venäjän suurvalta-aseman ja sotilaallisen voiman palauttamiseen. Venäjä on laajantanut mahtiaan sinne, minne se on voinut kohtuullisella riskillä mennä kuten Ossettiaan, Ukrainaan ja Syyriaan.

Nöyryytettyyn valtioon liittyy suuria riskejä. Venäjä voi ottaa vahingossa tai uhossaan sellaisen riskin, joka johtaakin kuuman sotaan arvaamattomin seurauksin.

EU:n tapa toimia on antaa moraalisia julkilausumia uhkauksilla, jotka vahingoittavat sitä itseään enemmän kuin kohdetta. EU:lla ei ole myöskään voimaa Saksan sotilaallisen alennustilan johdosta. Siksi EU on jälleen ulkoistanut Euroopan tulevaisuuden suunnittelun Yhdysvalloille. Joskin presidentti Putinin aktivoituminen juuri nyt johtuu länsimaiden sisäisen politiikan sekavuudesta ja presidentti Joe Bidenin heikkoudesta.

Neuvotteluissa Venäjän ja USA:n välillä Venäjälle pitäisi antaa positiivinen kehityskulku ja samalla selkeästi kertoa, missä menevät Venäjän toiminnan rajat, joiden ylittäminen johtaa sotilaallispoliittisiin seuraamuksiin. Pitää muistaa, että länsi on materiaalisesti ylivoimainen suhteessa Venäjään. Mutta jo Bismarck ymmärsi, että rauha saadaan aikaan vastapuolta kunnioittamalla ja olemalla kohtuullinen.

Positiivinen kehitys alkaa Ukrainan kysymyksen ratkaisulla. Henry Kissinger hahmotteli artikkelissaan 2014 reaalipoliittisia ratkaisuja. USA:n ja Ukrainan on otettava huomioon Venäjän turvallisuuspoliittisia tarpeita. Venäjän Ukrainalle aiheuttamasta tuskasta huolimatta Ukrainan pitäisi pyrkiä sillaksi lännen ja Venäjän välillä turvaten avoimuus ja kaupankäynti kumpaankin suuntaan.

Tämän jälkeen on syytä ratkaista kysymys aserajoituksista ja sotilastoiminnan valvonnasta raja-alueilla laajasti katsottuna. Tämän lisäksi olisi syytä sopia valtiollisten ja niitä lähellä olevien toimijoiden verkkovaikuttamisesta toisissa maissa.
Tämän jälkeen pitäisi pakotteet purkaa ja ottaa pitkiä askeleita taloudellisen yhteistyön lisäämiseksi. Yhteistyö ja nouseva elintaso toisivat Venäjän lähemmäksi länttä. Tämä olisi äärimmäisen tärkeää, että Venäjä olisi lännen leirissä ennen kuin Kiinan kommunistinen puolue on ollut vallassa 100 vuotta 2049. Koska siihen mennessä puolueen täytyy nykylinjalla jatkaessaan osoittaa sotilaallista ylivoimaisuuttaan suhteessa länteen.

Jotta Venäjä ei kokeillessaan lännen rajoja tee virhettä, pitää takarajojen Venäjän sotilaallisille toimille olla selkeitä, hyväksyttäviä ja Venäjän johdon tiedossa. Tämä koskee Suomea, Ruotsia, Baltiaa, Valko-Venäjää, Ukrainaa ja Moldovaa.

Suomi ei ole Naton jäsen osin siksi, että rauhallisessa tilanteessa vuoteen 2004 mennessä vuonna 2000 valittu presidentti ei katsonut Suomen olevan syytä liittyä Naton läntiseen arvoyhteisöön. Sen jälkeen liittyminen on ollut haastavaa, jos jännitteitä alueella ei haluta kiristää.

Suomen Nato-jäsenyys on nyt riippuvainen Suomeen kohdistuvasta uhasta ja sen luonteesta. Suomen Nato-jäsenyys voisi olla myös yksi keino padota idästä länteen kohdistuvaa uhkaa. Optio ei myöskään ole toimiva enää tilanteessa, jossa Suomi joutuu sotaan.

Tämän vuoksi Suomen pitäisi etukäteen ilmaista, minkälaiset ja missä tapahtuvat Venäjän sotilaalliset toimet laukaisevat kynnyksen, jonka seurauksena Suomi hakee Naton jäsenyyttä.

Tämä antaisi mahdollisuuden Suomelle itse määritellä oma asemansa, vaikkakin sen pitää olla osa kokonaisnäkemystä tilanteesta idän ja lännen välillä. Se olisi myös vastaus Venäjän toimiin, eikä siten nostaisi jännitteitä Suomen puolelta. Se toimisi myös pidäkkeenä Venäjälle. Venäjä tietäisi, että voitto jossain muualla johtaa tappioon suhteessa Suomeen ja mahdollisesti Ruotsiin.

Presidentti Niinistö on saanut aikaan harvinaislaatuisen konsensuksen Suomen ulkopolitiikassa. Olen kuitenkin huolissani, onko Suomella kriisitilanteessa kykyä vaikeaan päätökseen Nato-jäsenyydestä. Suomen poliittisissa päättäjissä on aina niitä, jotka toivovat parasta, eivätkä kykene vaikeisiin päätöksiin. Kun askelmerkit on etukäteen mietitty tarkkaan, voidaan päätös tarvittaessa tehdä samalla huolellisuudella ja varmuudella kuin hävittäjäpäätös.

Nyt on siis aika kirjoittaa askelmerkit Suomen mahdolliselle Nato-jäsenyydelle.

Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS