Kokonaistuotanto kasvoi viime lokakuussa runsaat kaksi prosenttia vuodentakaiseen verrattuna tuotannon suhdannekuvaajan perusteella. Syyskuusta tuotanto kasvoi kuitenkin vain 0,1 prosenttia.
Tavaraviennin vaisu kehitys jatkui loka-marraskuussa. Tavaraviennin arvo oli Tullin mukaan viime vuoden tammi-marraskuussa neljä prosenttia pienempi kuin vuonna 2015 vastaavana ajankohtana.
Arvon vähentymiseen vaikuttaa Suomen Pankin mukaan vientihintojen lasku. Neljännesvuositilinpidon mukaan vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä tavaraviennin volyymi oli lähes 3 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Tavaratuonnin arvo oli tammi-marraskuussa edellisvuotisella tasollaan.
Rakentaminen vilkasta
Rakennusinvestoinnit jatkoivat vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä reipasta kasvua. Kaiken kaikkiaan rakennusinvestoinnit kasvoivat 5,5 prosenttia ja asuinrakennusinvestoinnit 6,1 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi kolmannella neljänneksellä 9,6 prosenttia vuodentakaisesta. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli talonrakentamisessa, mutta myös maa- ja vesirakentamisen liikevaihto kasvoi reippaasti.
Kotitaloudet optimistisia
Kuluttajien luottamus sekä omaan talouteensa, että varsinkin Suomen talouskehitykseen on merkittävästi vahvistunut syksyn aikana. Kuluttajien luottamusta on vahvistanut varsinkin työllisyysnäkymien parantuminen.
Kuluttajien luottamusindikaattori sai joulukuussa arvon 19,5, kun sen pitkän aikavälin keskiarvo on 11,7.
Työmarkkinoilla tilannetta on syksyn aikana helpottanut varsinkin työttömyyden nopea väheneminen. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömyysasteen trendi oli marraskuussa 8,7 prosenttia, mikä on 0,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Julkisen talouden tila on viime vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen perusteella jonkun verran ennustettua parempi. Verotulot ovat kasvaneet nopeammin, kun taas kulutusmenot sekä luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot ovat kasvaneet hitaammin kuin aiemmin arvioitiin. Toisaalta julkisyhteisöjen omaisuustulojen kasvu on ollut ennustettua hitaampaa.