– Viime päivinä mediassa on toistettu väitteitä, joiden mukaan hallitusneuvotteluissa olisi sovittu, että Suomen paikka EU:n komissiossa menee kokoomuksen ehdokkaalle. Ei pidä paikkansa. Jos joku on Säätytalolla sellaista puhunut, siitä ei todellakaan ole hallituspuolueiden kesken yhteisesti sovittu, Miettinen kirjoittaa blogissaan.
Hän muistuttaa, että EU:n perussopimuksia uudistettaessa väännettiin pitkään ja hartaasti siitä, pitääkö jokaisesta jäsenmaasta tulla ”oma” komissaari. Lopputulos oli, että kyllä, kuten muun muassa Suomi halusi.
– Kun kansallista komissaaripaikkaa pidettiin niin tärkeänä, on selvää, että ehdokkaiden valinta paikkaan on suoritettava tehtävän tärkeyden edellyttämällä tavalla: avoimesti ja demokraattisesti, Miettinen kirjoittaa.
Hän sanoo, että suomalaiset ansaitsevat parhaan mahdollisen komissaarin, ja paras mahdollinen komissaari ansaitsee päivänvaloa kestävän valintaprosessin.
– Jos tarjolla oleva henkilö on tarpeeksi vahva ja pätevä, ei asiassa ole mitään salattavaa – eihän, Miettinen kysyy.