Verkkouutiset

”Suomen on nopeasti liittouduttava sotilaallisesti”

Suomen on nopeasti ryhdyttävä valmistelemaan sotilaallisen liittoutumisen toteuttamista, kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa sanoo.

”Olen aiemminkin muistuttanut, että vain maksimaalisella pelotteella Suomi voi maksimaalisesti turvata alueellisen koskemattomuutensa”, Petri Sarvamaa kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.

Sarvamaa pitää Venäjän toistuvia ilmatilanloukkauksia tarkoituksellisina ja tahallisina. Niillä testataan hänen mukaansa paitsi Suomen ilmapuolustuksen toimivuutta ja uskottavuutta, samalla myös välillisesti koko Suomen puolustuspolitiikan uskottavuutta.

”Suomen todellinen kyky puolustaa maan koskemattomuutta yksin, ilman puolustusliiton selkänojaa, ei pitäisi olla kenellekään mikään harhakuva”, Sarvamaa toteaa.

”Suomi ei pysty siihen yksin. Piste.”

Sarvamaan mukaan Suomen sotienjälkeisessä maailmassa valitsema ja jo pitkään noudattama ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on palvellut tarkoitustaan niin kauan, kun Venäjän federaatio on pysynyt heikkona.

Sarvamaa sanoo olevansa inhorealisti. Hän korostaa, että kaikkein tärkeintä on Suomen turvallisuus. Sitä ei hänen mukaansa voi laskea sen varaan, että vain toivotaan Venäjän toimivan puhtaan rationaalisesti ja taloudellisen keskinäisriippuvuuden pohjalta.

Sarvamaan mukaan Suomen Nato-jäsenyys ei horjuttaisi kansainvälistä järjestelmää tai Euroopan rauhaa.

”Suomen Nato-jäsenyys ei muuttaisi Venäjän sotilasdoktriinissa yhtään mitään, ainoastaan nostaisi kynnystä uhata tai painostaa Suomea sotilaallisesti. Alueellisen koskemattomuuden loukkaamisesta puhumattakaan”, Sarvamaa kirjoittaa.

Uusimmat
MAINOS