”Suomen oleskelulupakäytäntö altistaa uhrit ihmiskaupan jatkumiselle”

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan ulkomaalaislain soveltamiskäytännössä on epäjohdonmukaisuutta ja ennakoimattomuutta. Suomi ei kaikilta osin täytä sitovia kansainvälisiä sopimusvelvoitteitaan.

Kansallisena ihmiskaupparaportoijana toimiva yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on selvittänyt seksuaalisesti hyväksikäytettyjen nigerialaistaustaisten ihmiskaupan uhrien kohtelua oleskelulupaprosessissa.

Pimiä on käynyt läpi kaikki Maahanmuuttoviraston antamat nigerialaistaustaisia naisia koskevat oleskelulupapäätökset vuodelta 2015 ja 2016, joissa on viitteitä ihmiskaupasta. Selvityksen tarkoituksena on ollut kartoittaa, miten ulkomaalaislakia ja sen oleskelulupaperusteita sovelletaan ihmiskaupan uhrien kohdalla.

Pimiän mukaan Maahanmuuttovirastossa tunnistetaan ihmiskauppaa selvästi aiempaa paremmin. Selvityksestä käy kuitenkin ilmi, että ihmiskaupan uhrien oleskelulupakäytännössä on ongelmia ja puutteita.

– Käytäntö on osin epäjohdonmukaista ja ennakoimatonta. Samantyyppisissä tilanteissa olevia uhreja kohdellaan eri tavoin: toinen saa luvan, toinen ei, hän sanoo.

Hänen mukaansa päätöksiä ei myöskään perustella seikkaperäisesti.

– Uhrin kokemaa törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä, siitä johtuvia traumoja tai uhrin kykyä huolehtia lapsesta ei ole mielestämme riittävästi huomioitu päätöksenteossa, Pimiä toteaa.

Selvityksen johtopäätöksenä on, että oleskelulupaprosessissa tunnistetun ihmiskaupan uhrin uudelleen uhriutumisen riskiä ei oteta riittävän vakavasti. Ihmiskaupan uhreille on kansainvälisissä sopimuksissa ja Suomen lainsäädännössä annettu erityisasema, jonka pitäisi näkyä myös oleskelulupaprosessissa.

– Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastainen yleissopimus velvoittaa jokaista sopimusvaltiota auttamaan uhreja, ehkäisemään ihmiskauppaa ja tutkimaan ihmiskaupparikokset. Nämä velvoitteet tulee myös Suomessa ottaa tosissaan, eikä pompotella ihmiskaupan uhreja maasta toiseen, Pimiä sanoo.

Kansallinen ihmiskaupparaportoija suosittelee, että Maahanmuuttovirasto pikaisesti laatii uuden ihmiskauppaohjeen, joka vastaa kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita.

Mainos