Bengt Holmströmin viime vuosien tutkimus osoittaa, että on keskeistä, että ihmisillä ja markkinoilla ei ole tarkkaa tietoa pankkien varallisuuden arvosta. Sen sijaan pankkien varallisuuden läpinäkymättömyys on keskeinen ominaisuus rahan likviditeetin (käytettävyys vaihdon välineenä, maksuvalmius) ja arvon säilyttämisen kannalta.
Hän on kuvannut asiaa Kansainväliselle järjestelypankille (BIS) kirjoittamassaan vuonna 2015 julkaistussa työpaperissa sekä kollegoiden kanssa yhdessä kirjoittamassa NBER:n (National Bureau for Economic Research) julkaisemassa työpaperissa.
Edellisen finanssikriisin jälkeen kriisien syistä ja luonteesta on opittu paljon, mutta konsensusta syistä ei edelleenkään ole.
Holmström pitää keskeisenä asiana kriisien ymmärtämiselle sitä, että ymmärretään pääomamarkkinoiden ja rahamarkkinoiden perustavanlaatuiset erot. Siinä missä pääomamarkkinoilla hinnat syntyvät ammattimaisten kaupankäyjien tuottaman informaation summana, rahamarkkinoilla ei tapahdu kaupankäyntiä, mikä paljastaisi informaation.
Rahamarkkinat ovat toisin sanoen läpinäkymättömiä. Holmströmin mukaan tämä on keskeinen ominaisuus rahamarkkinoille, eikä itsessään huono ominaisuus.
Rahan taustalla olevan omaisuuden arvo on salaisuus
Yhdessä kollegoidensa kirjoittamassa NBER:n työpaperissa Banks as Secret Keepers tutkijat ovat kehittäneet matemaattisen mallin kuvatakseen pääomamarkkinoiden ja rahamarkkinoiden toimintaa.
Yksityisesti tuotetun rahan ominaisuus on, että sen arvo hyväksytään annettuna. Kun tehdään kauppa, oletetaan että toimijat voivat saada rahasta saman arvon seuraavassa kaupassa. Toisin sanoen pankkiraha ei ole sensitiivistä informaatiolle.
Pankkirahan pitää kuitenkin olla riskipitoisen varallisuuden takaamaa, mutta vakuutena oleva varallisuus ei saa heiluttaa rahan arvoa. Miten tämä on mahdollista? Tutkijoiden vastaus on, että pankit voivat tuottaa yksityistä rahaa, koska ne voivat pitää salaisuutena informaation, joka koskee rahan taustalla olevaa varallisuutta. Pankit ovat toisin sanoen salaisuuksien vartijoita.
Läpinäkymättömyys mahdollistaa pankkirahan tuottamisen tehokkaammin. Läpinäkymättömyys tekee asiantuntevalle sijoittajalle kohtuuttoman kalliiksi selvittää pankin taseen yksityiskohtia, ja se eliminoi asiantuntijan informaatioon liittyvän edun.
Kun informaatio kaupankäyntiä tekevien sijoittajien kesken on symmetristä eli kaikilla on sama käsitys, läpinäkymättömyys tekee kaupankäynnin pankkirahassa likvidiksi (rahaa on käytössä riittävä määrä).
Pääomamarkkinat taas eivät pysty tuottamaan arvopapereita, jotka ovat käyttökelpoisia kaupankäynnin välineenä ja arvon säilyttämiseen. Ne tuottavat riskipitoista likviditeettiä.
Pääomamarkkinoilla ja pankkivarallisuudella on keskeinen yhteys. Jotta pankit voivat tuottaa rahaa, pankit valikoivat varallisuuden niin, että ne minimoivat informaatiovuodot sekä julkisesti että yksityisesti.
Tutkijoiden malli auttaa ymmärtämään sitä, miksi pankit ovat säänneltyjä ja talletukset ovat vakuutettuja.
Edellinen finanssikriisi osoitti varjopankkitoiminnan läpinäkymättömyyden. Varjopankkien tuottama raha myynti- ja uudelleenostosopimusten sekä omaisuusvakuudelliset kaupalliset paperit (ABCP) ovat lyhyen aikavälin arvonsäilyttäjiä (kuten raha). Näiden vakuutena ovat velkakirjojen ohella omaisuusvakuudelliset arvopaperit (ABS) ja asuntolainavakuudelliset arvopaperit (MBS). Ne ovat monimutkaisia ja läpinäkymättömiä. Ne eivät myöskään välitä informaatiota, koska niillä ei ole kaupankäyntiin perustuvaa arvoa.
Kun Draghin sanat riittivät vakuutukseksi
Holmström huomauttaa BIS:lle laatimassaan työpaperissa Understanding the role of debt in the financial system, että vaatimukset näiden markkinoiden tekemisestä läpinäkyviksi perustuvat puutteelliseen logiikkaan siitä, miten rahamarkkinat toimivat.
Läpinäkymättömyys aiheuttaa riskejä pahoina aikoina. Kun hyvinä aikoina otetaan liikaa riskiä, vakuudet eivät enää vastaa todellista riskiä ja silloin luottamus horjuu ja seuraukset voivat olla valtavia.
Paniikissa pankkien varallisuutta koskevasta informaatiosta tulee merkityksellistä. Se voi johtaa likviditeetin pienenemiseen ja hintojen nopeisiin pudotukseen. Tämä johtuu Hölmströmin mukaan juuri siitä, että likviditeetti perustui ylivakuuttamiseen sekä luottamukseen, eikä tarkkaan arvottamiseen. Yhtäkkiä paniikissa sijoittajat hakevatkin parasta mahdollista informaatiota pankkien varallisuudesta. Koska ei ole olemassa kaupankäyntiä, joka arvottaisi varallisuuden tarkasti, sitä informaatiota ei ole tarjolla.
Holmströmin mukaan pankkien uudelleenpääomittaminen vaikuttaisi olevan ainoa järkevä tapa ulos kriisistä. Läpinäkyvyyden lisääminen sen sijaan saattaa usein toimia tavoitteitaan vastaan.
Euroopan rahamarkkinat rauhoitti lopulta Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin sanat, että ”teemme mitä tahansa, mitä vaaditaan – ja teidän on parasta uskoa, että se on riittävästi”.
Holmström huomauttaa, että se oli niin läpinäkymätön viesti kuin voi olla. Luottamus syntyi siitä, että se paljasti, että Saksa seisoo sanoman takana, mikä riitti informaatioksi markkinoille: takana on riittävästi vakuuksia, mutta kukaan ei tiedä tarkalleen, kuinka paljon.
Holmström arvioi, että vastausten systeemisiin riskeihin täytyy perustua ylivakuuttamiseen, stressitesteihin ja toisenlaisiin tapoihin pankkien ja pankkien kaltaisten instituutioiden valvontaan.
Holmström päättää työpaperinsa pohdintaan siitä, että kiinnostus katettuihin velkakirjoihin voi tarkoittaa siirtymistä läpinäkyvämpään maailmaan. Katetut velkakirjat arvopapereina siten, että niiden taustalla olevat velkakirjat luovat rahavirran arvopaperin halitijalle. Ne ovat läpinäkyvämpiä siksi, että ne pysyvät niiden liikkeellelaskijan taseissa.
Informaatioteknologia voi Holmströmin mukaan tarkoittaa, että valvonnan hinta tulee pienemmäksi. Tämä saattaa kallistaa tasapainoa läpinäkyvämpien globaalien arvopapereiden puolelle.