”Suomen metsät muuttuivat biologiaa muuttamalla hiilinielusta hiililähteeksi”

Keskusta nosti jälleen esiin kokoomuksen Sampsa Katajan esittämän metsätalousmaksun lähetekeskustelussa valtioneuvoston metsäpoliittisesta selonteosta 2050. Keskusta vaati myös Suomen etujen valvomista ilmastopolitiikassa.

Keskustan ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa keskiviikkona pitänyt kansanedustaja Lasse Hautala vaati, että metsiin perustuvaa yrittäjyyttä on vahvistettava.

– Sitä ei saa vaarantaa esimerkiksi lyhytnäköisellä ja tempoilevalla veropolitiikalla. Ryhmämme hämmästelee kokoomuksen veroasiantuntijan, kansanedustaja Sampsa Katajan esille nostamaa metsätalousmaksua, joka käytännössä olisi metsien kiinteistövero. kokoomuksen linja on kerrassaan hämmästyttävä, Hautala sanoi.

Keskustan mielestä metsän omistamisessa, energiantuotannossa, teollisessa hyödyntämisessä, virkistyskäytössä kuin metsämatkailussakin on keskeistä toimien pitkäjänteisyys, kestävyys ja kannattavuus.

– Selkeyttä, oikeudenmukaisuutta ja ylisukupolvista ajattelua vaaditaan omistajien lisäksi myös poliittisilta päätöksentekijöiltä ja yhteiskunnalliselta ohjaukselta, Hautala sanoi.

Keskustan mielestä selonteon visio on hyvä eli metsien kestävä hoito ja käyttö on kasvavan hyvinvoinnin lähde.

Poimintoja videosisällöistämme

– Itse selonteko on kattava, mutta yleisluonteinen. Varsinaisessa kansallisessa metsästrategiassa onkin löydettävä ne painopisteet, joihin yhteiskunnallisella ohjauksella vaikutetaan ja joihin julkisen talouden resurssit pitää kohdistaa, Hautala totesi.

Keskustan mukaan maanomistajien oikeudet on turvattava pitkäjänteisellä ja oikeudenmukaisella politiikalla.

– Tavoitteenamme on oltava metsien sujuva siirtyminen sukupolvelta toiselle, sekä yhteismetsien muodostamisen helpottaminen. Näillä toimilla turvataan metsien säilymistä talouskäytön piirissä ja siten teollisuuden puuhuoltoa.

Etuja valvottava myös maailmalla

Keskusta vaatii aktiivisuutta myös rajat ylittävässä metsäpolitiikassa. EU on vahvistamassa rooliaan niin suojelu kuin ilmastopoliittisissa kysymyksissä.

– Euroopan metsäisimpänä maana, meillä ei ole varaa jäädä sivustakatsojan ja maksajan rooliin kuten nyt on jo osittain käynyt, Hautala sanoi.

– Durbanin ilmastokokouksessa 2011 hyväksyttiin poliittinen tulkinta, jolla Suomen metsät muuttuivat kertalaakista biologiaa muuttamalla, tieteellisesti todistetusta hiilinielusta, hiililähteeksi. Jos ja kun päästöoikeuksien hinnat tulevat nousemaan, tämä luonnolle täysin vieras tulkinta käy maallemme vieläkin kalliimmaksi, Hautala varoitti.

Mainos