Keskuskauppakamarin talouspoliittisen neuvonantajan Johnny Åkerholmin mielestä niin sanottu Suomen palkkamalli on omiaan jäädyttämään palkkarakenteet. Suomen mallilla tarkoitetaan sitä, että liittokierroksen avaavat vientialat määrittävät kaikkien alojen palkankorotusvaran.
– Kokemus osoittaa, että palkanmuodostus tarvitsee jarrut, mutta niiden hakeminen naapurin palkasta käy vaikeaksi, kun palkkakehityksen pitäisi määräytyä oman eikä naapurin työpaikan kehityksen perusteella, Åkerholm kirjoittaa arviossaan Suomen talous- ja työllisyyspolitiikasta.
Johnny Åkerholmin mukaan vientialojen käyttäminen palkkajarruna vaikeutuu myös viennin monipuolistuessa ja rakentuessa entistä enemmän palveluihin ja osaamiseen, eikä vientialojen määrittely onnistu enää perinteisten työmarkkinaorganisaatioiden perusteella.
– Hyvin toimiva palkkamalli ottaa nykyistä paremmin huomioon eri alojen ja työnantajien välisiä eroja, eli palkkakehityksen paikallinen elementti lisääntyy.
Åkerholmin mukaan kilpailukykysopimus on korjannut kustannustasoa, mutta se näyttää samalla vaikeuttaneen työmarkkinauudistusten toteuttamista. Muun muassa työllisyyden parantamiseksi tähtäävät toimenpiteet, kuten työttömyysturvan aktiivimalli, on tulkittu herkästi kilpailukykysopimuksen vastaisiksi. Åkerhomin mielestä aktiivimallin tavoitteet ovat hyvät.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) tilasi viideltä talouspolitiikan asiantuntijalta arviot Suomen talous- ja työllisyyspolitiikasta. Arviot on päivätty maaliskuun alkupuolelle, ja ne julkistettiin tänään.
Palkoista sovittava enenevästi työpaikoilla
Emeritusprofessori Sixten Korkman puolestaan on omassa arviossaan sitä mieltä, että Suomi tarvitsee mallin, jossa palkkojen yleiskorotukset pysyvät kaikilla aloilla vientiteollisuuden asettamissa rajoissa. Vaikka Suomen mallista ei löytynyt sopua ennen liittokierrosta, käytännössä palkankorotusten yleiseksi linjaksi on muodostunut vientiliittojen sopima 3,2 prosenttia kahden vuoden aikana.
Siitä Korkman on Åkerholmin kanssa samaa mieltä, että palkkakoordinaation lisäksi on pyrittävä hajautetumpaan toimintaan, jossa palkoista ja muista työehdoista enenevästi sovitaan työpaikoilla.
– Tämä tarkoittaisi paikallisen sopimustoiminnan kehittämistä ja paikallisesti sovittavan erän lisäämistä yleiskorotuksen kustannuksella. Paikallinen sopiminen sallii yksilökohtaisia ratkaisuja, joissa koulutus ja osaaminen otetaan huomioon, Korkman kirjoittaa.
Korkmanin mukaan näin voidaan ajan mittaan korjata pahimpia palkkavinoutumia aiheuttamatta liittojen välistä palkkakilpailua.
– Esimerkiksi korkeasti koulutettujen naisten heikkoa palkkatasoa voi perustellusti pitää ongelmana, mutta sitä on vaikea ratkaista liittokohtaisilla yleiskorotuksilla.
Korkman ottaa tästä esimerkiksi lastentarhanopettajat, jotka ovat korkeasti koulutettuja, alipalkattuja ja heistä on pulaa pääkaupunkiseudulla.