Luottoluokittaja Moody’s on laskenut Suomen luottoluokituksen AAA-luokasta pykälän verran tasolle Aa1, johtuen arvioiduista merkittävistä talouden haasteista, heikosta kasvusta ja todennäköisestä julkisen sektorin velkataakan kasvusta tulevan viiden vuoden aikana.
Moody’s nosti samalla Suomen tulevaisuudennäkymät negatiivisesta vakaaksi, sillä se arvioi enempien riskien kehittymisen rajalliseksi. Tämä johtuu luottoluokittajan mukaan maan hallituksen sitoutumisesta julkisen talouden vakauttamiseen, rakenneuudistuksiin sekä kilpailukyvyn parantamiseen ja huonon työmarkkinatilanteen parantamiseen.
Työn hinnan laskemisen ja työmarkkinoiden joustavuuden parantamisen onnistumista pidetään kuitenkin Moody’sin toimesta kohtalaisen epävarmana johtuen vaikeasta neuvottelutilanteesta työmarkkinaosapuolten kanssa.
Suomen luottoluokituksen arvioidaan hyötyvän erittäin vahvoista instituutioista sekä vauraasta, innovatiivisesta ja korkeasti koulutetusta työvoimasta, mutta myös maan merkittävistä rahoitusvarallisuusomistuksista, joiden arvo on pysynyt vahvana muusta kehityksestä huolimatta.
Luokituksen arvioidaan voivan laskea nykyisestä, mikäli suunnitellut rakenteelliset uudistukset ja julkisen talouden vakauttamistoimet viivästyvät merkittävästi tai jäävät laajuudeltaan vähäisiksi.