Suomen Latu vaatii virkistyskäytön huomioimista uudessa Metsähallituslaissa

Ulkoilujärjestö Suomen Latu vaatii maa- ja metsätalousministeriölle jättämässään lausunnossaan, että luonnon virkistyskäyttö huomioidaan uudessa Metsähallituslaissa paremmin.

Kaksi kolmesta suomalaisesta liikkuu Suomen Ladun mukaan luonnossa viikoittain ja 96 prosenttia vuosittain. Luonnossa liikkumisella ja sen hyvinvointivaikutuksilla on järjestön mielestä suuri taloudellinen arvo, joka ei näy ministeriöiden tulostavoitteissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Metsätalouden tuottotavoitteissa puhutaan kymmenistä miljoonista euroista. Liikkumisen lisäämisellä on mahdollisuus säästää sosiaali- ja terveysmenoista 1–2 miljardia euroa, Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson muistuttaa järjestön tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomen ladun mukaan miellyttävän luontoympäristön tiedetään olevan suuri ulkoilun motivaation lähde. Alueiden siirto tuottoa tavoittelevaan taseeseen vaarantaa järjestön mielestä etenkin maksuttoman virkistyskäytön kehittämisen.

– Uhkana on, että osa virkistyskäytöstä tai sen erilaisista rakenteista tai palveluista muuttuu tavalla tai toisella maksulliseksi, Karlsson arvioi..

Mainos