”Suomen kriisi 90-luvun lamaa pahempi”

Maailman ja Suomen taloudessa ei näy vielä ratkaisevaa käännettä parempaan, sanoo LähiTapiolan varainhoidon johtaja Jyrki Mäkelä.

– Teollisuusmaiden näkymät ovat heikkenemässä ja ensi vuoden kasvu jää todennäköisesti aiempia ennusteita alhaisemmaksi. Huono uutinen ei vielä näy sijoituskohteiden hinnoissa, joten se aiheuttanee lisää turbulenssia markkinoille ja päänsärkyä sijoittajille, Jyrki Mäkelä arvioi.

Hänen mukaansa maailmantalouden näkymät ovat tällä hetkellä kaksijakoiset. Yhdysvalloissa talous on lähtenyt kiihtyvään kasvuun ja muiden teollisuusmaiden näkymät ovat heikkenemässä.

– Alkuvuoden notkahduksen jälkeen Yhdysvalloissa kasvu on selvästi kiihtynyt ja suhdannenäkymä kirkastunut. Yhdysvaltain keskuspankki FED on jo alkanut viestiä tulevista ohjauskoron nostoista ensi vuonna. Yhdysvaltain osakemarkkinat ovat kuitenkin sijoittajan näkökulmasta arvostukseltaan liian kalliita, Mäkelä sanoo.

Euroalueen kasvunäkymä on kääntynyt jälleen heikkenevään suuntaan.

– Ukrainan kriisiin liittyvät Venäjän vastaiset talouspakotteet sekä Venäjän vastapakotteet lisäävät merkittävästi euroalueen suhdanneriskejä. Myös muutamissa euroalueen ulkopuolisissa teollisuusmaissa – kuten Isossa-Britanniassa, Japanissa ja Australiassa – talouden ennakoivat indikaattorit osoittavat jäähtyvää suhdannetta, Mäkelä toteaa.

Kehittyvien talouksien näkymä on kokonaisuudessaan hienokseltaan parantunut, mutta erityisesti Kiinan talouteen liittyy edelleen hyvin suurta epävarmuutta.

Mäkelän mukaan talouteen liittyy muitakin riskejä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Keskuspankit ovat painaneet korot alemmalle tasolle kuin mitä ne muuten olisivat. Tämä saattaa vääristää sijoituskohteiden hinnoittelua. Lisäksi talouskasvun jääminen odotuksia alhaisemmaksi voi aiheuttaa rajuja heilahteluja sijoitusmarkkinoilla, hän summaa.

Tilanne 90-luvun lamaa pahempi

Jyrki Mäkelän mukaan Suomen talouden kriisi näyttää olevan monessa suhteessa 1990-luvun lamaa pahempi.

Ongelmia aiheuttavat muun muassa vientiteollisuuden vaikeudet ja päätöksenteon hitaus Suomen taloudelle välttämättömien rakenneuudistusten teossa.

– Muun muassa matkapuhelinteollisuuden ja metsäsektorin vaikeudet ovat heikentäneet suomalaista vientiteollisuutta vakavasti. Kapea-alaisen tuotantorakenteen riskit vaikuttavat nyt kirvelevällä tavalla Suomen taloudessa, eikä suomalaisten merkittävää osaamispotentiaalia kyetä tällä hetkellä hyödyntämään tyydyttävästi, Mäkelä sanoo.

Hänen mielestään myös poliittinen päätöksenteko on halvaantunut.

– Rakenneuudistukset, kuten työurien pidentäminen sekä sote- ja kuntauudistus joko etenevät hitaasti tai niiden mittaluokka on riittämätön, Mäkelä katsoo.

Mainos